Miksi olen tälläinen?

Pulutus 31.01.2019 klo 17.49

Mä olen tarpeeksi fiksu tajutakseni tämän, ettei muut käytä asian ruotimiseen luultavasti sekuntiakaan.
Mutta liian tyhmä osatakseni asian käytännössä. Se taas paistanee läpi huonona itsetuntona.
En mä tahallani ole tälläinen, en vaan osaa parempaakaan. Enkä kykene yksin vaihtamaan suuntaa, vaikka olen keinoja yrittänyt kyllä. En mä osaa kaikkea edes pukea sanoiksi. Enkä kerro kaikkea tänne, ettei joku tunnistaisi ja hajottaisi mua vielä lisää.

Iolana 11.02.2019 klo 12.35

Hei,

en pysty vastaamaan otsikkosi kysymykseen, miksi olet tuollainen, koska itse mietin sitä samaa.
Käynyn terapiassa ja olen hoitosuhteessa jne, ja tuputtavat sitä samaa, mieti mitä haluat tehdä harrastukset jne... Mutta kun en tiedä mitä haluan tehdä kodin ulkopuolella.

Onneksi sinulla on urheilu monella tavalla mukana elämässä, itse pitäisi sitä lisätä.
Usein mietin, ompas aivan mahtava sää, pitäisikö lähteä mettään kävelee... Päivän päätteeksi huomaan olevani oloasussani ja mitä sain aikaan.. en mitään muutakuin kissani kanssa olemista ja tietokoneella pelaamista.

Tuo että sovitte mukavasta tapahtumasta ja sitten perutaanki yllättäen, tiedän tunteen. Itse kokenut sen niin monet kerrat ja se on yksi niistä syistä miksi en pysty päästämään ihmisiä lähelleni. he vaan käyttävät hyväksi ja satuttavat kukin omalla tavallaan.

Kuten itsekkin sanoit, pienet ilot, niistä pitäisi vaan pystyä nauttimaan. Itselläni näin talviaikaan Suomen luonto on aivan mielettömän upea, rakastan lumista talvea.

Muistaakseni mainitsit kaupan kassan jonossa ollessa tunne, että muut vahtivat ostoksiasi ja tuomitsevat sinut sen perusteella... Itselläni on se joka kerta "mitäköhän takana oleva miettii tuosta lihapasteijasta jonka ostan" vaikka häntä ei varmasti kiinnostaisi pätkääkään.
Se vaan johtuu siitä erittäin huonosta itseluottamuksesta ja kaikesta muusta mitä soppaan on heitetty.

Miten itseluottamusta saisi kohotettua? en tiedä, olen yrittänyt lukea googlesta/kirjoista, mutta kun se kehu tai onnistuminen tulee, sen jälkeen aina tulee se negatiivinen kokemus joka tuhoaa sen onnistumisen tunteen ja totaalisesti mennyttä.

Tilanteesi kuulostaa niin samalta, et ole yksin, meitä on useampi.
Virtuaalihali ei ole mitään verrattuna todelliseen halaukseen, mutta täältä yksi bittihalaus sinulle. Itsellä sama, etten muista milloin viimeksi olisin halannut tai pitänyt kädestä, paitsi kissani joka on elämäni valo.

Jaksamisia...

Pulutus 11.02.2019 klo 15.35

Olisi tosiaan ihanaa kun se saavutettu varmuus aina hajoaisi hetkessä murusiksi. Saattaa mennä ihan hyvin kuukaudenkin tai kaksi kunnes jokin hajottaa kaiken. Päädyin poistamaan sometilit, ettei tule enempää hajottua muiden paremmuuteen ja omaan turhuuteen tässä maailmassa. Ehkä joskus keksin miten saan itseni tuntemaan hyödylliseksi ja löydän iloa elämään. Juuri nyt vaan eristän itseäni enemmän ja enemmän, sillä somehan oli mun ainoa kontakti ulkomaailmaan koulun lisäksi. Kohta ei ole kuin koulu... Surettaa se, miten en keksi ulospääsyä tilanteesta.

Kosketuksen kaipuu on ollut kaikkein pahinta nyt pitkään aikaan. Ei siis seksiä tai mitään, haluaisin vaan tuntea ihmisen lämmön. Kuulla hengityksen ja olla vaan. Ihan hiljaa.

Sitä toivon muillekin jotka samojen ongelmien kanssa painivat.

lumikukkanen 11.02.2019 klo 17.12

Pakko oli kirjoittaa sinulle sillä nuo sinun ajatukset tuntuu itselle niin tutulle. Mulla ei koskaan ole mitään kovin suurta kaveripiiriä ole ollu, ja nekin vähät kaverit (vähän tyhmästi) jäi kun aloin seurustelemaan entisen poikaystävän kanssa. Eron jälkeen sitten yhtäkkiä huomasikin kuinka yksin sitä onkaan.

Itse sinällään viihdyn ihan hyvin yksinkin, mutta silti jotenkin hävettää kavereiden puute. Varsinkin silloin kun joku uusi tuttavuus kysyy että onko minulla paljon kavereita, tai että mitä teen vapaa-ajalla.

Tuntuu vaan että aikuisiällä on todella vaikeaa saada uusia kavereita. Hyvän päivän tuttuja löytää kyllä esim töistä / harrastuksista, mutta en ole koskaan oikein tiennyt kuinka tuollaisesta kevyestä jutustelusta siirrytään syvempään ystävyyteen. Samoin uuden kumppanin etsimisessä hävettää jo valmiiksi se ettei ole hirveästi niitä omia kavereita joiden kanssa viettää aikaa.

Pulutus 22.02.2019 klo 15.07

Olen koko viikon taas ollut täysin yksin. Treennanut kahdesti päivässä salilla, käynyt joka päivä lounaspaikoissa ja kahviloissa syömässä(ylivarojeni), että näkisin edes ihmisiä ja kuulisin puhetta. U Tällä viikolla harrastusporukatkin tauolla. En ole tainnut sanoa sanaakaan ääneen kellekään. Ensi tiistaina seuraava meno, koulupäivä. Ei kyllä innosta sekään kun en tiedä minkä takia käyn edes koulua, mitä haluan tehdä isona ja ennenkaikkea miksi pitäisi tehdä mitään?
Ei työelämä ole ennenkään onnea tuonut elämään, eikä ystäviä, kavereita jne...
Rahallakaan ei tee mitään, sisältöä sillä kyllä varmaan saisi elämään. Turhaa sellaista, kun ei ole syytä elää ja mitään mitä kohti yksin kulkea?
Alan ymmärtämään miksi varsinkin miehet alkaa juomaan ja erakoitumaan elämästä kun ei ole edes parisuhdetta saanut aikaiseksi. Faktahan on, että iso osa ei IKINÄ löydä suhdetta.
Saisiko rakkautta ulkomailta? Sitäkin alan ymmärtämään enemmän ja enemmän. Ei se rakkautta aluksi ole, mutta toinen saa turvatun elämän tai ainakin uuden alun ja toinen seuraa yksinäiseen elämäänsä.
Mä en jaksa kauaa enää olla luuseri.