Suoraan sisältöön
Tänään on perjantai 22.3.2019 klo . Onnea Vihtori | Lähetä kortti
 
www.tukinet.net - kriisikeskus netissä
Login
Käyttäjätunnus
Salasana
 
Solmussa-chat
Solmussa
Seuraava päivystysaika:
ma 25.3.2019 klo 15.00
Liveryhmät
Tulossa:
ma 25.3.2019 klo 17.00
Teema: Sinuiksi-chat transfeminiinisyydestä.
Sinuiksi-chat sukupuoli-identiteetistä.
Sinuiksi-chat sateenkaari-ihmisille
Tulossa:
ma 25.3.2019 klo 18.00
TATU-chat tapaturmaisesti tai potilasvahingon kautta vammautuneille tai sairastuneille nuorille
TATU-chat
Linko
Haku
 
Tuki mukanasi - m.tukinet.net
Tuettu veikkauksen tuotoilla

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Aikuisen elämää > Tunne siitä, että voimat loppuvat

Tunne siitä, että voimat loppuvat

Seuraat keskustelua luku-tilassa. Osallistuaksesi keskusteluun rekisteröidy palveluun ja hae kirjoitusoikeutta.
Aikuisen elämää > Tunne siitä, että voimat loppuvat, viestejä 293 kpl, sivu 47 / 59
soroppi 28.11.2018 klo 22.17
Lainaus:
star-crossed kirjoitti 24.11.2018 20:7

On tämäkin. Katselin töissä muitten mokailua ja siitä sitten minulle tuli vähän parempi olo; muutkin sähläävät. :hup

Mulla joskus samanlaisia tuntemuksia muiden puuhia seuraillessa. Ei haittaa niin paljoa itsekin että itsekin koheltaa aina välillä :)

Mietin sanomisiasi seurassaolemisesta ja eristäytymisestä. Se mitä aina sanotaan ei välttämättä pidä paikkaansa - uskon kyllä, että hyvät ihmiskontaktit voivat suojata joiltakin mielen ongelmilta, mutta se ei tarkoita että eristyneisyys itsessään tekisi kenestäkään sen huonompaa (tai oireilevampaa) ihmistä.

Lainaus:
star-crossed kirjoitti 28.11.2018 15:16
Mutta miksi sitten minulla on useimmiten paras olo silloin, kun olen yksin?

Onko sinulla introvertin piirteitä? Se, millä tavalla ne minulla ilmenevät, on se että vaikka pidänkin (joistakin) ihmisistä, oloni heidän seurassaan on usein jännittyneempi kuin silloin kun olen omillani. Olen järkeistänyt sitä itselleni niin, että muiden seurassa ollessa tarkkailen jatkuvasti heidän reaktioitaan ja mielentilaansa, ja pyrin (usein tiedostamattani) mukauttamaan omaa käyttäytymistäni niin etten antaisi kenelläkään aihetta ärsyyntyä/että voisin tuottaa hyvää mieltä ja olla mukavaa seuraa ihmisille, joista välitän. Käy työstä, vaikka varmasti tarpeetonta siinä mittakaavassa kuin mitä minä sitä teen. Teetkö sinä mitään vastaavaa?

Liittyhän yksinäisyyteen kyllä ihan omanlaistaan kylmää hurmaa. Kun ei ole vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestään, eikä tarvitse selitellä/sovittaa tekemisiään kenenkään toisen juttuihin. Se on ehkä syy miksi pidän itsekseni retkeilystä.

star-crossed 30.11.2018 klo 23.43
Kiitos kommenteistanne, Joie ja soroppi! :)

Onnistuin taas tässä yksi päivä sähläämään töissä, tai ainakin sellainen tunne minulle jäi. Mutta sitten seuraava päivänä minulle kerrottiinkin, että kaikki oli ihan kunnossa. Tuli vähän sellainen olo, että minua pidetään höynähtäneenä hyväntekeväisyystapauksena, jolle ei vain viitsitä kertoa, että ei mennyt niin kuin Strömsössä. Noh, eivätpä he pahasti erehdykkään. Tai ehkä he puhuivatkin totta, jolloin minun loputtomaan puutteitteni luetteloon voi vielä lisätä epäluuloisuuden muita kohtaan.

Suhtaudan rauhallisen hyväksyvästi ja ymmärtäväisesti muiden mokiin, mutta olen ilmeisesti todella vaativa ja ankari itseäni kohtaan, eli ainoastaan täydellisyys kelpaa. Vaikka onnistuisinkin tekemään 99 asiaa hyvin, niin se 1 pieleen mennyt on se joka jää mieleen pyörimään.

Olisihan se kivaa tuntea itsensä osaavaksi työntekijäksi ja omata itseluottamusta, edes joskus.

Lainaus:
soroppi kirjoitti 28.11.2018 22:17

Onko sinulla introvertin piirteitä? Se, millä tavalla ne minulla ilmenevät, on se että vaikka pidänkin (joistakin) ihmisistä, oloni heidän seurassaan on usein jännittyneempi kuin silloin kun olen omillani. Olen järkeistänyt sitä itselleni niin, että muiden seurassa ollessa tarkkailen jatkuvasti heidän reaktioitaan ja mielentilaansa, ja pyrin (usein tiedostamattani) mukauttamaan omaa käyttäytymistäni niin etten antaisi kenelläkään aihetta ärsyyntyä/että voisin tuottaa hyvää mieltä ja olla mukavaa seuraa ihmisille, joista välitän. Käy työstä, vaikka varmasti tarpeetonta siinä mittakaavassa kuin mitä minä sitä teen. Teetkö sinä mitään vastaavaa?

Soroppi, tiedän olevani hyvin voimakaspiirteinen introvertti. Se tuntuu tuottavan yhä enemmän ongelmia, koska ennen introverttejä ymmärtäneessä Suomessakin siirrytään aina vain enemmän kohti amerikkalaistyylistä sosiaalisuuden ylikorostamista. Siispä minua ei niinkään vaivaa oma introverttiyteni, vaan alati kasvava kuilu oman luontaisen tapani ja ympäristön odotustan välillä. Tunnen olevani tässä(kin) asiassa vääränlainen.

Mutta vaikka useinkin viihdyn yksin, niin silti minulla on tarve olla sosiaalisempi kuin mitä nyt olen. Mikä ristiriita! Oikeastaan kyse ei ole niinkään sosiaalisuuden määrästä vaan laadusta. Kaipaisin syvempää ystävyyssuhdetta, mutten osaa ystävystyä, ja tyypillisesti minun ja toisten ihmisten haluttujen kontaktien määrä, laatu ja tapa eivät kohtaa. Sama juttu kumppanin kaipuun kanssa.

Tunnistan hyvinkin tuon kuvailemasi jännittyneisyyden ja mukauttamisen. Jotenkin yliyritän olla seurallinen ja osallistuva. Usein vielä käy niin, että mitä kovemmin yritän, niin sitä enemmän menen lukkoon. Käy todellakin työstä.

Mutta tunnistan myös kuvaamasi "kylmän hurman" - tosi hieno termi! Minukin tykkään lenkkeillä yksin, harvakseltaan käyn myös retkellä yksin. Tykkään upota oman pääni sisään, omaan maailmaani. Yksin ollessa saa tehdä asioita omalla tavallani, omalla aikataulullani. Silloin yksinolo tuntuu vapaudelta.

Kauhea, että osaakin väsyttää. :zz Tuntuu etten osaa tänään edes kirjoittaa. Olen taas jostain syystä nukkunut huonosti. Pari päivää on ollut sellainen olo, että olen sairastumassa: nenä on tukossa, ääni meinaa loppua ja välillä meinaa koskea päähän. Ärsyttävää, jos tauti on tullakseen niin tulisi sitten.

star-crossed 02.12.2018 klo 13.51
Tuosta yliyrittämisestä ja lukkoon menemisestä vielä. Työpaikkalla on jokunen sellaisen oloinen ihminen, että heihin olisi kiva tutustua enemmän sekä töiden merkeissä että niiden ulkopuolellakin. Siis mukavan oloisia ihmisiä, joilla on aina hauskoja juttuja ja hyviä ajatuksia. Eräänkin koko olemus huokuu sellaista iloa ja avoimmuutta, että tällainen raskasmielinen tuppisuu-seinäruusu ei voi muuta kuin ihailla.

Juuri tällaisissa tilanteissa ne yliyrittäminen ja jännittäminen astuvat kuvaan. En joko saa sanaa suustani tai sitten sanon jotain hölmöä ja sitten kiroan itseäni keskusteluntappajaksi. Miten sitä ei voi osata heittää rentoa läppää tai edes asiallista small talkia?

Pelkään, että olen tosikon maineessa - siis hermoheikon sählääjän lisäksi. Tuntuu, että minulle tullaan puhumaan vain kun on pakko ja sittenkin pysytään tiukasti asiassa.

Miksen osaa ystävystyä tai edes olla ihmisten parissa? :?

Ei varmaan ole ihme, että viihdyn yksin, silloin kun ei tarvitse jännittää tai ponnistella ja sitten hävetä. Mutta se vain tarkoittaa, että tulen aina myös pysymään yksinäisenä.

soroppi 07.12.2018 klo 18.15
Hei star-crossed, mulla on myös joku työkaveri johon rakentaisin mielelläni ystävyyssuhdetta toimiston ulkopuolellakin. Mutta en vaan ole rohjennut ehdottaa mitään työpaikan ulkopuolelle menevää (kai se on se mahdollinen kieltäytyminen, mikä pelottaa niin paljon), joten nyt sitten odotellaan että hän palaa äitiyslomalta.

Tuo että pelkää millaisen maineen saa sosiaalisissa piireissä on kyllä hyvin todellista. Mulla on siihen auttanut kun muut ihmiset ovat toistuvasti vakuutelleet että seurassa voi olla monella tavalla, ja niistä monet ovat ihan hyviä. Ei kaikkien tartte olla räiskyviä ja vitsikkäitä ja kaikissa tilanteissa rentoja - joku voi olla enemmän kuuntelija, tai taitava lukemaan keskustelun pohjavireitä ja vaikka haistamaan milloin kaveri on väsynyt tai pahalla mielellä, tai kaipaisi lohdutusta. Tai sitten voi viettää seurassakin aikaa omissa maailmoissaan ja suhtautua kaikkeen vähän epäsovinnaisesti, mutta kuitenkin laukoa niin mielenkiintoisia ja virkistävän erilaisia ajatuksia, että niitä on mukava "tavallisempienkin" kuunnella. Mielestäni se on ihan yhtä okei.

star-crossed 20.12.2018 klo 23.10
Kylläpä olen väsynyt.

Olen usein toivonut sairastuvani, että saisin edes hetken aikaa olla. No nyt olisi tarjolla flunssa sekä turvonnut nilkka. Ja menenkö lääkäriin hakemaan saikkua? En. Tietenkään.

Onko kellekään käynyt niin, että juuri kun viihtyy itsekseen, niin joutuukin äkkiä selittämään yksinoloaan? Minulle kävi näin kun kiertelin joulumarkkinoilla. Oli kerrankin hyvä fiilis. Nautin siitä, että pystyin yksin melko helposti puikkelehtimaan tungoksessa ja että olin halutessani sopivalla tavalla tilanteen ulkopuolella, vähän kuin tarkkailijana. Kunnes ajauduin juttelemaan erään myyjän kanssa ja jotenkin se päätyi hämmestelemään yksinoloani. Tai ainakin minulle tuli sellainen olo, että olen friikki, joka ei taaskaan vastannut muiden odotuksia.

Lainaus:
soroppi kirjoitti 7.12.2018 18:15

Tuo että pelkää millaisen maineen saa sosiaalisissa piireissä on kyllä hyvin todellista. Mulla on siihen auttanut kun muut ihmiset ovat toistuvasti vakuutelleet että seurassa voi olla monella tavalla, ja niistä monet ovat ihan hyviä. Ei kaikkien tartte olla räiskyviä ja vitsikkäitä ja kaikissa tilanteissa rentoja - joku voi olla enemmän kuuntelija, tai taitava lukemaan keskustelun pohjavireitä ja vaikka haistamaan milloin kaveri on väsynyt tai pahalla mielellä, tai kaipaisi lohdutusta. Tai sitten voi viettää seurassakin aikaa omissa maailmoissaan ja suhtautua kaikkeen vähän epäsovinnaisesti, mutta kuitenkin laukoa niin mielenkiintoisia ja virkistävän erilaisia ajatuksia, että niitä on mukava "tavallisempienkin" kuunnella. Mielestäni se on ihan yhtä okei.

Tämä on tosi hieno ajatustapa! :) Kumpa vain osaisinkin ottaa sen käyttöön.

 
Ensimmäinen sivu; Edellinen sivu; | 42 | 43 | 44 | 45 | 46 | 47 | 48 | 49 | 50 | 51 | Seuraava sivu; Viimeinen sivu;
Edellinen otsikko  |  Seuraava otsikko

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Aikuisen elämää > Tunne siitä, että voimat loppuvat

Apua arkielämän kriisitilanteissa - www.tukinet.net
 
Tukinet-palvelusta vastaa Suomen Mielenterveysseura.
Palvelukuvaus | Copyright
Netland-tuotantoa