Suoraan sisältöön
Tänään on perjantai 22.3.2019 klo . Onnea Vihtori | Lähetä kortti
 
www.tukinet.net - kriisikeskus netissä
Login
Käyttäjätunnus
Salasana
 
Solmussa-chat
Solmussa
Seuraava päivystysaika:
ma 25.3.2019 klo 15.00
Liveryhmät
Tulossa:
ma 25.3.2019 klo 17.00
Teema: Sinuiksi-chat transfeminiinisyydestä.
Sinuiksi-chat sukupuoli-identiteetistä.
Sinuiksi-chat sateenkaari-ihmisille
Tulossa:
ma 25.3.2019 klo 18.00
TATU-chat tapaturmaisesti tai potilasvahingon kautta vammautuneille tai sairastuneille nuorille
TATU-chat
Linko
Haku
 
Tuki mukanasi - m.tukinet.net
Tuettu veikkauksen tuotoilla

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Aikuisen elämää > Tunne siitä, että voimat loppuvat

Tunne siitä, että voimat loppuvat

Seuraat keskustelua luku-tilassa. Osallistuaksesi keskusteluun rekisteröidy palveluun ja hae kirjoitusoikeutta.
Aikuisen elämää > Tunne siitä, että voimat loppuvat, viestejä 293 kpl, sivu 44 / 59
Q 10.11.2018 klo 20.47
Kiitos taas hyvästä linkistä. Tuolla Psychology Today -sivustolla on ihan mielenkiintoisia artikkeleita, kun olen tässä vähän selaillut.

Sain tällä viikolla kokea hieman epäoikeudenmukaista kohtelua koulussa, ja se jäi kaivelemaan. Itse tilanteessa tietenkin jäädyin, koska en ole hyvä yllättävissä tilanteissa varsinkaan ison ryhmän edessä. Jälkeenpäin kuitenkin harmitti niin, että annoin palautetta suoraan tälle mielipahan aiheuttajalle, sekä vielä myöhemmin sähköpostilla "ylemmällekin taholle". En nyt halua kertoa yksityiskohtia, mutta mielestäni hänen käytöksensä oli asiatonta ja jopa hieman nöyryyttävää, ainakin suhteutettuna siihen mistä se johtui. Eikä hän näyttänyt reagoivan palautteeseeni oikein mitenkään.

Nyt kuitenkin mietin, oliko sittenkin liikaa ottaa yhteyttä vielä vastuuhenkilöillekin. Mitä jos teinkin kärpäsestä härkäsen? Mitä jos ylireagoin ja minulle nauretaan nyt? Mitä jos minua pidetään liian herkkänahkaisena ja kehoitetaan vain diilaamaan asian kanssa? Mutta kun en halua. Olen väsynyt siihen, että ihmisten kanssa saa aina olla varuillaan ja aina saa olla valmis puolustamaan itseään. Miksi ihmiset eivät voisi olla kilttejä ja ystävällisiä toisilleen? Ahdistaa ja tunnen itseni typeräksi. Minulla on kuitenkin erittäin matala sietokyky kusipäisyydelle ja vahva oikeudentaju, niin siksi varmaan kiehahti sappi. Muutenkin kun olen varmaan nyt niin stressaantunut ja ahdistaa koko koulu. Ko. henkilö on kuitenkin ns. vastuuoppilas, ja vaikuttaa vähän siltä että tuo valta ja vastuu on noussut hattuun. Tuntuu että hänellä on vähän ylimielinen asenne meitä vasta aloittaneita kohtaan.

Voi olla että mietin vain liikaa. Juuri eilen tuumasin eräälle kaverille, että pitäisi pitää itsensä kiireisenä ettei ehtisi pysähtymään ja miettimään mitään. Ei olisi aikaa kyseenalaistaa tekemisen merkityksellisyyttä. Viikonloppuisin aina muistaa miten ihanaa vapaus (toisaalta, mitä se vapaus tässä yhteiskunnassa on?) onkaan, ja siksi taas ahdistaa niin pirusti kun pitää palata arkeen. Ja kohdata niitä kusipäisiä ihmisiä. :yok Joo, kuulostaa se erakon elämä aika houkuttelevalta tällä hetkellä.

star-crossed 13.11.2018 klo 00.37
No niin. Nyt on muutama vähän paremmin nukuttu yö takana. Silti on aika väsynyt olo. Selkä kenkkuilee edelleenkin, mutta jumiva kohta siirtyi lapaluiden kohdalta ristiselkään.

Tympii. On taas sellainen fiilis, että haluaisin paeta jonnekin korpeen tekemään ei-mitään.

Ajauduttiin isänpäivänä katsomaan vanhoja valokuvia. Se oli hauskaa, mutta samalla se alleviivasi omaa elämättömyyttäni. Kuvissa hymyiltiin milloin hiihtoladulla, milloin kesälomamatkalla. Oli kuvia joululeivonnasta, naapuruston pikkujouluista, synttärijuhlista, tapettien vaihdosta, telttailusta, mäenlaskusta, sorsien ruokkimisesta, renkaiden vaihdosta, juhannuksen vietosta, vappupalloista, jne, jne. Siis koko elämän kirjosta. Jos nyt alkaisin kuvaamaan samalla intensiteetillä omaa elämääni, niin kuvat koostuisivat minusta istumassa tässä koneella.

Tulee mieleen tämä minulle tuntemattoman runoilijan runo (tunnistaako kukaan tekijää?):

"Lapsena käpylehmät elivät,
omenat olivat isompia ja maukkaampia kuin koskaan
Aurinko valtasi kesät,
talvella lumikinoksista tehtiin toinen maailma
Silloin elämän narusta pidettiin kiinni,
tiukasti ja epäröimättä"

Siis missä vaiheessa minä muutuin vain näyttöä tuijottavaksi zombieksi? Ei minulla ole koskaan ollut paljon kavereita, on ollut pitkiä jaksoja, ettei ollut ainuttakaan, mutta silti lapsena minulla oli sosiaalisia suhteita. Minulla oli elämää. Nyt aikuisena, kun maailma on ainakin teoriassa täysin avoin, niin minä olen jämähtänyt täydelliseen pysähtyneisyyteen. Minä vain olen.

Ja minne katosi ilo? Vaikka muistan olleeni jo ala-asteella stressaantunut, jopa ahdistunut, niin silti minulla oli iloa elämässäni. Osasin ja pystyin toteuttamaan itseäni. Pidin hauskaa. Kiipeilin puissa, rakensin lumihevosia, piirsin, leikittiin pihaleikkejä, rymysin lähimetsissä. Lapsena elämä oli seikkailu. Kaipaan sitä tunnetta. Mitä vanhemmaksi tulin, niin sitä ankeammaksi kävi (ja käy) elämä. Nyt taidan pystyä laskemaan yhden käden sormin tämän syksyn naurukerrat.

Kuinka päästä rahattomana ja yksinäisenä aikuisena kiinni tuohon runon mainitsemaan elämän naruun?

Lainaus:
Q kirjoitti 10.11.2018 20:47

Sain tällä viikolla kokea hieman epäoikeudenmukaista kohtelua koulussa, ja se jäi kaivelemaan. Itse tilanteessa tietenkin jäädyin, koska en ole hyvä yllättävissä tilanteissa varsinkaan ison ryhmän edessä. Jälkeenpäin kuitenkin harmitti niin, että annoin palautetta suoraan tälle mielipahan aiheuttajalle, sekä vielä myöhemmin sähköpostilla "ylemmällekin taholle". En nyt halua kertoa yksityiskohtia, mutta mielestäni hänen käytöksensä oli asiatonta ja jopa hieman nöyryyttävää, ainakin suhteutettuna siihen mistä se johtui. Eikä hän näyttänyt reagoivan palautteeseeni oikein mitenkään.

Nyt kuitenkin mietin, oliko sittenkin liikaa ottaa yhteyttä vielä vastuuhenkilöillekin. Mitä jos teinkin kärpäsestä härkäsen? Mitä jos ylireagoin ja minulle nauretaan nyt? Mitä jos minua pidetään liian herkkänahkaisena ja kehoitetaan vain diilaamaan asian kanssa? Mutta kun en halua. Olen väsynyt siihen, että ihmisten kanssa saa aina olla varuillaan ja aina saa olla valmis puolustamaan itseään. Miksi ihmiset eivät voisi olla kilttejä ja ystävällisiä toisilleen? Ahdistaa ja tunnen itseni typeräksi. Minulla on kuitenkin erittäin matala sietokyky kusipäisyydelle ja vahva oikeudentaju, niin siksi varmaan kiehahti sappi. Muutenkin kun olen varmaan nyt niin stressaantunut ja ahdistaa koko koulu. Ko. henkilö on kuitenkin ns. vastuuoppilas, ja vaikuttaa vähän siltä että tuo valta ja vastuu on noussut hattuun. Tuntuu että hänellä on vähän ylimielinen asenne meitä vasta aloittaneita kohtaan.

Rispektit! :bd

Minä olen se kynnysmatto, jonka yli kävellään ja jota saa kohdella miten haluaa, koska en osaa pitää puoliani. Ihailen ihmisiä, jotka siihen pystyvät. Vielä suuremmat ihailun ja kunnioituksen kohteena ovat ihmiset, joiden toimintaa ohjaa vahva oikeudentaju. Maailma olisi niin paljon parempi paikka, jos epäkohtiin puuttujia olisi enemmän.

Mutta ymmärrän kyllä ahdistuksesi. Minullakin on taipumus omien toimieni ja muiden reaktioiden ylianalysointiin.

Lainaus:
Q kirjoitti 10.11.2018 20:47

Viikonloppuisin aina muistaa miten ihanaa vapaus (toisaalta, mitä se vapaus tässä yhteiskunnassa on?) onkaan, ja siksi taas ahdistaa niin pirusti kun pitää palata arkeen.

Just viime päivinä on ollut juttua maanantaiahdistuksesta, esim. linkki

Willi 13.11.2018 klo 13.44
Kiusaajia, oli ne sitten öykkäreitä tai manipulatiivisia, on joka junaan ja joskus ne hakee juuri näihin johtotehtäviin esim vastuuoppilas koska sillä ne saa lisää valtaa ja suosiota. Sen kulissin takana voi kummiskin olla tosi myrkyllinen ihminen. Nostan hattua siitä että uskalsit ottaa asian jälkikäteen uusiksi esille. Oon itse tehnyt nuorena monesti sen virheen, että jäätymisen jälkeenkään en ota asiaa enää esille ettei aleta leimaamaan herkkähipiäksi tjms., mutta sitten kun taas aloin opettelemaan tota asioiden esille nostamista, olin mukamas joko riitapukari tai vanhojen kaivelija. Mikään lähestymistapa ei auttanut vaan kiusaaja sai aina pestä kätensä loukkaavasta käytöksestään.
Silti jos joku loukkaa, se pitää uskaltaa ottaa esille, muuten joutuu alistumaan uhrin asemaan. Kaikki ei huomioi sun tarpeita automaattisesti, niin paljon kuin sitä toivoiskin.

Koen tällä hetkellä samaa. Koin tota lapsuuden huumaa vielä teininäkin, mutta yhteiskuntaan osallistuminen on imenyt sen kaiken pois. Tuntuu siltä että pärjätäkseen, pitäisi myydä sielunsa yhteiskunnalle sen sijaan että elämästä saisi myös nauttia. Viikko menee töissä ja iltapäivästä ei jää aikaa muuhun kuin kodinhoitoon ja laskuihin sekä muuhun omista asioista yhteiskunnalle raportointiin (verot), harrastaa ei ehdi tai jaksa enää töiden jälkeen. Viikonloppukin voi mennä arjen pyörittämisessä. Jos tohon haluisi helpotusta, pitäisi mennä parisuhteeseen ja sillon siinä aika usein on seksi velvoitteena, mitä taasen en halua. Kavereitakaan ei ole joitten kanssa voisi "jakaa" arjen vastuuta tasapuolisesti, yleensä pettävät heti kun löytävät toisen kaverin joka tarjoaa enemmän.

Q 13.11.2018 klo 16.59
Kiitos star-crossed ja Willi, ehkä sitten tein loppujen lopuksi oikein valittamalla tuosta kiusaajasta. Vaikka kyse olikin pienestä asiasta. Sain kyllä asiallisen vastauksen palautteeseeni, kiitokset että asia tuli ilmi ja että he ovat olleet yhteydessä ko. henkilöön. Pelkään silti, että ehkä he kaikki yhdessä ovat vain nauraneet minulle selkäni takana miten pienestä otin nokkiini. Ahdistava ajatus. No, ei voi enää mitään. Teen mieluummin niin kuin oikeaksi näen, kuin olen suosittu. :huoh

Kipeä olo. Toivon vähän, että sairastuisin. Hullua, koska sehän vain lisäisi stressiä koska jäisin jälkeen ja jaksaisin yrittää entistä vähemmän jatkossa. Haluaisin vain käpertyä peiton mutkaan kuin koteloitunut perhonen. Sitten kun olisin tarpeeksi kauan levännyt, voisin kuoriutua kauniina perhosena ulos. Just joo.

Ihmissuhteetkin ovat kuin saippuaoopperaa. Tai no, ainakin yksi sellainen. Minulla olisi nyt harvinainen tilaisuus - voisin saada parisuhteen. Hän vaikuttaa niin ihastuneelta. Minun pitäisi olla onneni kukkuloilla, kun kerrankin joku haluaisi sitoutua. Mutta tällä kertaa minä en vain pysty. Ahdistaa. Tämä henkilö olisi luotettava, turvallinen, hellä ja romanttinen, huomioiva, omaa samanlaisia kiinnostuksenkohteita, ihan hyvännäköinenkin jne. Melkein kuin koko paketti. Mutta kas kas, ei vain sytytä. Ei tunnu oikealta, jotain puuttuu. Pystyn ajattelemaan häntä vain kaverina, kun kavereina olemme aikoinaan tutustuneetkin. Ehkä voisin ryhtyä hänen kanssaan sellaiseen platoniseen, seksittömään suhteeseen. Olisipahan joku, jonka kanssa jakaa arki. Vakautta ja turvaa. Joku, jonka kanssa viettää aikaa ja katsella elokuvia, käydä kävelyillä ja ruokakaupassa, kokata, saada läheisyyttä. Mutta ei se olisi oikein. Voi olla, että loppujen lopuksi tämä tuhoaa ystävyytemme. :(

star-crossed 13.11.2018 klo 17.26
Unohdin kysyä, että mikä on vastuuoppilas? Mitä vastuuoppilaat tekevät? Ei vaan minun aikaan sellaisia ollut...

Terv. wanha pieru

Lainaus:
Willi kirjoitti 13.11.2018 13:44

Tuntuu siltä että pärjätäkseen, pitäisi myydä sielunsa yhteiskunnalle sen sijaan että elämästä saisi myös nauttia.

Joo, elämän tarkoitus on tuottaa voittoa yrittäjälle ja talouskasvua valtiolle. Ja vieläpä niin, ettei itse saa kuin murusia. Oikeudenmukainen palkka, joka elättää ei enää ole itsestäänselvyys ja ilmaistyötä käytetään surutta hyödyksi, vaikka ne eivät saisi lain mukaan vääristää työmarkkinoita tai korvata palkkatyötä. Silti 9 €/päivä-työllistäjä saattaa paistatella hyväntekijänä, koska "työllistää" työttömiä. Työ on parasta sosiaaliturvaa, palkasta tai elämänlaadusta ei niin väliä.

Tuosta elämänlaadusta tuli mieleen. Köyhyyttähän verrataan usein energiaa ja aivotoimintoja syövään loiseen. Eräs kaveri ei edes ollut työtön, vaan sinnitteli vuositolkulla kahden pikkutyön avulla. Sitten toinen niistä töistä muuttui kokoaikaiseksi eli jatkuva rahasta stressaaminen loppui. Kaverista kouriutui ihan uusi ihminen. Hän otti uusia harrastuksia ja ilmoittautui erilaisille kursseille. Liikunta alkoi maistua, ruokavalio parani ja paino putosi. Kaveri oli silminnähden iloisempi ja hyvinvoivempi.

Sen sijaan työttömyyttä hoidetaan lisäämällä stressiä ja ahdinkoa, koska sen ajatellaan kannustavan työntekoon. Ja kun ne eivät - yllätys, yllätys! - auta, niin työttömiä aktivoidaan palkattomilla töillä, joilla työtön ei pääse pois taloudellisesta ahdingostaan tai jotka eivät auta palkkatöihin pääsemisessä. Syntyy noidankehä, pyöröovisyndrooma ( linkki ), josta pois pääsy on todella vaikeaa.

 
Ensimmäinen sivu; Edellinen sivu; | 39 | 40 | 41 | 42 | 43 | 44 | 45 | 46 | 47 | 48 | Seuraava sivu; Viimeinen sivu;
Edellinen otsikko  |  Seuraava otsikko

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Aikuisen elämää > Tunne siitä, että voimat loppuvat

Apua arkielämän kriisitilanteissa - www.tukinet.net
 
Tukinet-palvelusta vastaa Suomen Mielenterveysseura.
Palvelukuvaus | Copyright
Netland-tuotantoa