Suoraan sisältöön
Tänään on sunnuntai 20.1.2019 klo . Onnea Sebastian | Lähetä kortti
 
www.tukinet.net - kriisikeskus netissä
Login
Käyttäjätunnus
Salasana
 
Solmussa-chat
Solmussa
Seuraava päivystysaika:
ma 21.1.2019 klo 15.00
Liveryhmät
Tulossa:
ma 21.1.2019 klo 18.00
TATU-chat tapaturmaisesti tai potilasvahingon kautta vammautuneille tai sairastuneille nuorille
TATU-chat
Tulossa:
ma 21.1.2019 klo 18.00
Teema: Harvinaissairaiden nuorten oma chat.
Norio-chat
Norio-chat harvinaissairaille nuorille.
Linko
Haku
 
Tuki mukanasi - m.tukinet.net
Tuettu veikkauksen tuotoilla

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Aikuisen elämää > Tunne siitä, että voimat loppuvat

Tunne siitä, että voimat loppuvat

Seuraat keskustelua luku-tilassa. Osallistuaksesi keskusteluun rekisteröidy palveluun ja hae kirjoitusoikeutta.
Aikuisen elämää > Tunne siitä, että voimat loppuvat, viestejä 248 kpl, sivu 43 / 50
star-crossed 31.10.2018 klo 17.06
Hämmentää. Sukulainen menehtyi vaikean sairauden uuvuttamana. Poismeno oli odotettavissa, mutta tuli siltikin yllätyksenä.

Tämä kuulostaa aivan kauhealta, mutta tuntuu vaikealta hyväksyä poismenoa, vaikkei sukulainen mitenkään superläheinen ollutkaan. Siis vanhat sukulaisethan ovat aina olleet olemassa, kuin jokin luonnonvoima. Rumasti sanottuna itsestäänselvyys. Eihän kukaan tule sanomaan, että maa on nyt poissa tai että tuuli kuoli?

Ja vaikken usko sielun olemassaoloon, niin tuntuu silti - tai ehkä juuri sen vuoksi - kummalliselta ajatella, että ihminen vain lakkaa olemasta. Ihminen, joka vielä hetki sitten oli, eli, ajatteli ja tunsi ei enää olekaan olemassa. Mihin kaikki tunteet, muistot, tiedot ja taidot katoavat? Miten elämä voi vain napsahtaa pois päältä, kuin valo joka hetki sitten vielä loisti?

Q 04.11.2018 klo 20.01
Osanottoni.

Olen siinä mielessä onnekas(?), etten ole kokenut kuolemaa lähipiirissä tai sukulaisissa. Joten tunnistan tuon, että ihmisiä pitää itsestäänselvyytenä. Jännityksellä odotan sitä päivää, kun joudun kohtaamaan tärkeän ihmisen poismenon. Minä kyllä kuulun niihin, jotka uskovat sielun olemassaoloon, joten voisin kuvitella että kuolema on silloin helpompi hyväksyä. En tiedä.

Voimat aika loppu. Sunnuntait on kaikista pahimpia päiviä. Haluaisin vain kadota. En muista, mistä olen kuullut lauseen "en halua kuolla, en vain jaksa elää", mutta se on erittäin osuvasti sanottu ja pyörinyt viime aikoina mielessä. En jaksaisi mennä kouluun. Miksi jaksaisin edes yrittää? Olen väsynyt yrittämään. Miksi edes opiskelisin - alaa joka ei tunnu kauhean kiinnostavalta - jotta olisi paremmat mahdollisuudet päästä töihin (jotka eivät tunnu kauhean kiinnostavilta). Mistä saisin motivaatiota? Tai merkitystä elämään ylipäätään? Mikä teitä motivoi? Mikä saa jaksamaan ja yrittämään?

Kaikki tuntuu niin merkityksettömältä. Lopulta kuitenkin kaikki loppuu, elämä päättyy kuin se loistava valo joka napsahtaa pois päältä. Siinä vaiheessahan on ihan sama, olenko opiskelija vai työtön, onneton vai onnellinen, köyhä vai varakas, sairas vai terve. Kaikki on ohi. Se tuntuu helpottavalta ajatukselta. En kuitenkaan voisi lähteä oman käden kautta, vaan se tulee sitten kun tulee.

star-crossed 07.11.2018 klo 19.21
Kiitos osanotosta, Q.

Tällä hetkellä mielen valtaa syyllisyyden sekainen katumus. Olisi pitänyt olla enemmän tekemisissä tai edes yhteyksissä. Nyt jännitän edessä olevia hautajaisia, tai enemmänkin sukulaisten ja tuttujen kohtaamista. En jaksaisi olla sosiaalinen, vaikka juuri sitä minä tarvitsisinkin, koska ei sitä koskaan tiedä, että milloin on kenenkin vuoro... Sukulaisetkin kun alkavat olla jo aika iäkkäitä.

Olen väkisinkin miettinyt omia hautajaisianikin. Tai en minä tiedä vietetäänkö minun hautajaisiani, koska ei sinne kukaan tule, enkä kuulu kirkkoon, joten en saa edes yksinäisen hautajaisia. Vaan eipä tuo enää siinä vaiheessa minua liikuta.

Minulla on soinut pitkään päässä Eino Leinon Ikävöi ihminen -runo Rajattoman laulamana ( linkki ), etenkin kohta:

"Kaipaatko milloin
pois ajan, paikan ja kuolonkin taaksi,
istuen illoin,
tuntien hiljaa maatuvas maaksi,
kun kaikki haipuu
kaunis niin kauas ja päämäärä pyhä
vitkahan vaipuu,
vaikka sa korkeelle kurkotat yhä?"

Lainaus:
Q kirjoitti 4.11.2018 20:01

Voimat aika loppu. Sunnuntait on kaikista pahimpia päiviä. Haluaisin vain kadota. En muista, mistä olen kuullut lauseen "en halua kuolla, en vain jaksa elää", mutta se on erittäin osuvasti sanottu ja pyörinyt viime aikoina mielessä. En jaksaisi mennä kouluun. Miksi jaksaisin edes yrittää? Olen väsynyt yrittämään. Miksi edes opiskelisin - alaa joka ei tunnu kauhean kiinnostavalta - jotta olisi paremmat mahdollisuudet päästä töihin (jotka eivät tunnu kauhean kiinnostavilta). Mistä saisin motivaatiota? Tai merkitystä elämään ylipäätään? Mikä teitä motivoi? Mikä saa jaksamaan ja yrittämään?

En tiedä kuka tuon on sanonut, mutta minulla pyörii usein vaikeiden aikojen aikana päässä samantapainen Stephen Fryn The Secret Life of the Manic Depressive -dokkarissa lausuma "As I say I don't want to kill myself, I just wouldn't mind dying."

Tällä hetkellä en jaksa yrittää mitään. En ole aikoihin yrittänytkään hakea töitä. Viime aikoina en aina ole edes jaksanut tehdä rituaalimaista avointen työpaikkojen tarkastusta. Vaisto sanoo, että tällaisessa tilanteessa minun tulisi hakea ihan mitä vain merkityksellisyyttä hinnalla millä hyvänsä, mutten jaksa. Rahattomuus ja yksinäisyys ovat lamanneet minut täysin.

Motivaation esiin taikomista en ole koskaan osannut tai ymmärtänyt. Mistä sellainen motivaationappi oikein löytyy? En osaa motivoitua asioista vain siksi, että niin kuuluu tehdä. Kun ruotsi ei yläasteella innostanut, niin en minä saanut mitään motivaatiota siitä, että ruotsi nyt vaan pitää suorittaa tai edes hyvän arvosanan tavoittelusta. Järjellä ajatellen tiedän, että minun pitäisi harrastaa monipuolisesti liikuntaa itseni parhaaksi, mutta koska en saa liikunnasta juurikaan mitään kiksejä, niin on tosi vaikea sitten innostua liikkumaankaan. Joten jos joku osaa kertoa vinkkejä motivaation ja merkityksellisyyden kokemiseen, niin minäkin mielelläni kuulisin niitä.

Q, olen yrittänyt (ja epäonnistunut...) löytää oma juttuni miettimällä asioita, jotka kiinnostavat minua ja joita pidän tärkeänä. Minun ongelmani ei niinkään ole, etteikö mikään kiinnostaisi, vaan etten saa otetta mistään. Miten muuntaa kiinnostus konkreettiseksi ja realistiseksi opiskelu- ja työtavoitteeksi? Anyway! Mietin, että helpoittaisikohan tällaiset pohdinnat sinua, esim: linkki

Lainaus:
Q kirjoitti 4.11.2018 20:01

Kaikki tuntuu niin merkityksettömältä. Lopulta kuitenkin kaikki loppuu, elämä päättyy kuin se loistava valo joka napsahtaa pois päältä. Siinä vaiheessahan on ihan sama, olenko opiskelija vai työtön, onneton vai onnellinen, köyhä vai varakas, sairas vai terve. Kaikki on ohi. Se tuntuu helpottavalta ajatukselta. En kuitenkaan voisi lähteä oman käden kautta, vaan se tulee sitten kun tulee.

Tykkään silloin tällöin kävellä hautausmaalla ja miettiä sinne haudattujen ihmisten elämää ja kohtaloa. Usein tulee juurikin tuollainen helpottunut olo. Olen pohtinut, että ehkä minä suhtaudun elämääni liiankin vakavasti. Koska kaikki kuitenkin kuolevat, niin oleellisempaa on, että mitä siinä syntymän ja kuoleman välissä tapahtuu. Kun on elossa niin pitäisi elää.

Suuri kauneus (La Grande Bellezza) -elokuva loppuu osuvaan oivallukseen:

"This is how it always ends. With death. But first there was life. Hidden beneath the blah, blah, blah. It's all settled beneath the chitter chatter and the noise. Silence and sentiment. Emotion and fear. The haggard, inconstant flashes of beauty. And then the wretched squalor and miserable humanity. All buried under the cover of the embarrassment of being in the world, blah, blah, blah... Beyond there is what lies beyond. I don't deal with what lies beyond. Therefore... let this novel begin. After all... it's just a trick. Yes, it's just a trick."

star-crossed 08.11.2018 klo 22.29
Selkä taas jumii. Valveilla ollessa se ei vaivaa yhtään, mutta nukkuminen on levotonta pyörimistä, kun ei niinkään kipu vaan epämukavuus tekee unen katkonaiseksi. Viime yönä näin kaiken huipuksi painajaisia.

Ja taas ahdistaa. On niin toivoton olo. En jaksaisi aina tuntea itseäni paskaksi. En jaksaisi yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. En jaksaisi työttömyyttä ja päättäjien sekä TE-toimiston armoilla oloa. Olin kateellinen perustulokokeiluun päässeille ja nyt luettuani HS:n artikelin muutaman onnekkaan kokemuksista olen vain entistä kateellisempi. "Suurin merkitys on psykologinen" - aivan taatusti on!

Voisiko sitä irtisanoutua yhteiskunnasta ja alkaa erakoksi?

star-crossed 09.11.2018 klo 21.00
Jälleen huonosti nukuttu yö takana. Ahdisti, negatiiviset ajatukset jumittivat päässä ja selkä kenkkuili.
 
Ensimmäinen sivu; Edellinen sivu; | 38 | 39 | 40 | 41 | 42 | 43 | 44 | 45 | 46 | 47 | Seuraava sivu; Viimeinen sivu;
Edellinen otsikko  |  Seuraava otsikko

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Aikuisen elämää > Tunne siitä, että voimat loppuvat

Apua arkielämän kriisitilanteissa - www.tukinet.net
 
Tukinet-palvelusta vastaa Suomen Mielenterveysseura.
Palvelukuvaus | Copyright
Netland-tuotantoa