Suoraan sisältöön
Tänään on sunnuntai 24.2.2019 klo . Onnea Matti, Matias | Lähetä kortti
 
www.tukinet.net - kriisikeskus netissä
Login
Käyttäjätunnus
Salasana
 
Solmussa-chat
Solmussa
Seuraava päivystysaika:
ma 25.2.2019 klo 15.00
Liveryhmät
Tulossa:
ma 25.2.2019 klo 17.00
Teema: Sinuiksi-chat sukupuolen moninaisuudesta.
Sinuiksi-chat sukupuoli-identiteetistä.
Sinuiksi-chat sateenkaari-ihmisille
Tulossa:
ma 25.2.2019 klo 19.00
Teema: Lapsitoive-vertaischat.
Simpukka-chat
Simpukka-chat
Linko
Haku
 
Tuki mukanasi - m.tukinet.net
Tuettu veikkauksen tuotoilla

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Aikuisen elämää > Miksi olen tälläinen?

Miksi olen tälläinen?

Seuraat keskustelua luku-tilassa. Osallistuaksesi keskusteluun rekisteröidy palveluun ja hae kirjoitusoikeutta.
Aikuisen elämää > Miksi olen tälläinen? , viestejä 35 kpl, sivu 2 / 7
TäysinHukassa 21.10.2018 klo 18.45
Tunnistan itseni niin hyvin näistä kirjoituksista. Olen tosi introvertti ihminen, sulkeutunut ja ujokin. Ainoa ystäväni on ollut mieheni ja kun hän nyt jätti minut 20 vuoden jälkeen, menetin puolison lisäksi ainoan ystäväni. Eli tilanteessa jossa kaipaisin tukea ja puhekumppania, huomaan että elämässäni ei ole yhtään ihmistä.

Ymmärrän itsekin että olen aiheuttanut tämän itse itselleni. Olen selittänyt itselleni vuosikausia että olen introvertti, en kaipaa ystäviä. Mutta tosiasia on, että en uskalla ystävystyä. Koska tunnen että olen huonompi kuin muut. Miksi kukaan haluaisi näin huonoa, sulkeutunutta ihmistä ystäväkseen? Ja kun kaikilla muilla tuntuu jo olevan ystävät, kaverit, harrasteporukat, miksi he haluaisivat tällaiset vaikea ihmisen ystäväksi?

En osaa sinua auttaa, koska painin itse näiden samojen ongelmien kanssa. Mutta halusin kertoa, että meitä muitakin yksinäisiä on täällä ja uskon että meitä on paljon. Ei tosiaan vain ole oikein paikkaa, missä uusia ystäviä voi kohdata. Itse haen nyt eron takia apua terapiasta ja toivon, että siellä päästään joskus työstämään myös näitä huonommuuden tunteita. Ja ehkä sitten minäkin uskallan ystävystyä jonkun kanssa.

Pulutus 21.10.2018 klo 20.04
Jeps. Mä tiedän, ettei saisi verrata muihin itseään. Itsetunto on kuitenkin nollissa ja niin teen, se satuttaa. En oikein osaa ajatella olevani samanarvoinen kun itse asun yksiössä, olen yksin, en ole seurustellut, en ole käynyt ulkomailla koska ei ole varaa, en omista mitään ja mun lapsuudenperhekin on hajalla. Lista on lohduton ja loputon. En tule ikinä saamaan asuntolainaa, kun ei ole mistä säästää ja takaajia ei ole olemassa kuten muilla ihmisillä on perhesuhteidwn kautta. Mä olen täysin kakkosluokan kansalainen.

Viimeeksi eilen mietin sohvalla maatessani, kuinka hienoa olisi ollut mennä vaikka kaupungille syömään joukolla ja vaikka elokuviin sen jälkeen... Ei vain ole sellaista mahdollisuutta. Onneksi yksi kaveri pelasti mut ajatuksistani ja pyysi ajelulle. Hänkin on yksinäinen, ja ei osaa tehdä elämässään valintoja. Käyttää päihteitä lievittääkseen tuskaansa. Asumme vuosien jälkeen taas samoilla kulmilla joten yhteys on sen takia olemassa, ainakin hänen tulevaan poismuuttoonsa asti, joka on ehkä kohta edessä. Puhutaan paljon asioista ja meillä on hauskaakin, samanlainen huumori. Ollaan silti ihan eri maasta ja ei meistä tule sellaisia sydänystäviä, jota kaipaan ja jonka kanssa haluaisin olla tekemisissä enemmän kuin nyt olen.

Mä pelkään eniten maailmassa, että surkeuteni ja huonon itsetunnon takia en tule koskaan eläessäni kokemaan kosketusta ja läheisyyttä. Kukapa paskaa miestä haluaisi?
Onko tälläinen kädestä suuhun pikkuhiljaa enemmän velkaantuen elämä yksin edes elämisen arvoista?
Alkaa tuntumaan ettei ole.. Pienistä ilonhetkistä pitäisi kuulemma nauttia, mutta kun en enää edes osaa kun ajattelin vain jo seuraavaa murhetta joka on joko raha tai yksinäinen viikonloppu etc.
Pidänkö ruumiini hyvässä kunnossa aivan turhaan vai pitäisikö vaan luovuttaa senkin suhteen? Mitäpä paska jätkä terveellä keholla tekee..

huu 22.10.2018 klo 17.52
Täältä kirjoittaa se yksinäinen joka on parisuuhteessa.. Mutta kokee silti olevansa yksin ja yksinäinen, kyllä viereltä löytyy se ystävä jolle jutella. Silti ei osaa avautua mistään ja on aivan erilainen kun muut, ja jopa ei jaksa ees avautua siitä että tuntee kokevansa olevan yksin. Päivät vaan menee eteenpäin ja siinä menee itse mukana, menee viikko menee kk menee vuosi ja seuraava ja edelleen junnaan siinä samassa tilassa ja ajatuksessa jossa aina.. Ei ole rahaa siihen että saisi jotain mitä haluaisi. Viikonloppuisin käyn bilettämässä vaikka en edes halua, mutta sillon olen ihmisten ympärillä ja voin jutella ja pitää hauskaa. Se kestää vain sen hetken jonka jälkeen poden pahaamieltä useita päiviä. En pidä itsestäni, en pidä juomisesta ja biletyksestä ja sen jälkeinen masentunut mieliala syö itseä vaan syvemmälle monttuun, josta tuntuu ettei vaan pääse ylös. Ja uudelleen jatkaa taas päivä viikko kuukausi vuosi, mahtaako tämä ikinä muuttua toisenlaiseksi vai onko aina näin että vaan väkisin väkertää elämäänsä eteenpäin. Epäonnistunut ja onneton elämässä.
Piiapauliina 24.10.2018 klo 17.29
Uusien kavereiden saaminen uudelta paikkakunnalta on kyllä yllättävän vaikeeta, kun muuttaa aikuisena. Jos työstä ei saa kavereita tai ei halua vapaa-ajalla hengata työkavereiden kans nii mistä sitten? Mulla kävi tuuri ja tutustuin yhteen naapuriin. Harrastuksesta jäi jostain syystä yks kaveri, vaikka se lopettikin siinä ryhmässä.

Suun avaaminen ihan tuntemattomalle on tosi vaikeeta, mutta se voi alkaa pienestä. Ihan jo vakionaamojen tervehtiminen voi johtaa johonki. Sit voi mennä esittäytyy, vaikka keksii tikusta asiaa. Mä tutustuin yhteen vanhaan naapuriin ku niil oli söpö koiranpentu.

Pulutus 28.10.2018 klo 13.31
Meinasin taas sulkea sosiaalisen median tilini.. Ei ne aiheuta kuin tuskaa kun näkee muiden päivitykset yhteisiltä aamupaloilta, brunsseilta ja illanvietoista, kävelyiltä ja harrastuksista. Siitä kuinka ollaan rakastuneita, on perheet jotka pitää yhtä. Kaverit jotka ostaa lahjoja, käy kahvilla... Mulla ei ole ketään eikä mitään. Ei enää kohta syytä jatkaa.
Eilen kun kävin taas harrastukseni takia kisaamassa, oli fiilis loistava tuloksen takia. Suorituksen jälkeen vaan olin taas ainoita jotka pisti yksin kamat kasaan ja lähdin yksinäiseen vankilaani istumaan loppupäiväksi. Muilla oli ihmisiä onnittelemassa, halaamassa ja tarjoamassa apua jne. Itsetunto nollissa, koska mulla ei ole ketään tukemassa elämääni. Eilen illalla somessa kysyttiin, miksen koe olevani hyväksytty yhteiskuntaan. Jos olisin hyväksytty niin miksi mun ainoa paikka kirjoittaa tai puhua asioista olisi nettifoorumit tuntemattomille tai some jossa puhun vähän vähemmän tuntemattomille? Lisäksi toki tähän se, että en edes muista koska joku olisi halannut, puhunut tai kysynyt rehellisesti miten menee niin, että haluaisi OIKEASTI kuulla vastauksen eikä kohteliasta vastausta "ihan hyvää kuuluu". En muista. Ehkä mä suljen somen, foorumit ja katon vaikka varpaitani loppuillan ja keksin niille nimet tai jotain. Lukeminenkaan ei jaksa kiinnostaa vaikka ois 10 kirjaa jonossa.. Kiva yksinäinen sunnuntai kun ainoa syy nousta sängystä oli se, että kaapit oli tyhjät ja oli niin hirveä nälkä, että pakko oli nousta kauppaan. Nyt sit makaan sohvalla ja mietin miten saisin unta aamuun 06.15 asti, onhan kello jo 13.30... :nyyh
 
Edellinen sivu; | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | Seuraava sivu;
Edellinen otsikko  |  Seuraava otsikko

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Aikuisen elämää > Miksi olen tälläinen?

Tule mukaan Poroelämään!
 
Tukinet-palvelusta vastaa Suomen Mielenterveysseura.
Palvelukuvaus | Copyright
Netland-tuotantoa