Suoraan sisältöön
Tänään on sunnuntai 18.11.2018 klo . Onnea Tenho, Max, Jousia | Lähetä kortti
 
www.tukinet.net - kriisikeskus netissä
Login
Käyttäjätunnus
Salasana
 
Solmussa-chat
Solmussa
Seuraava päivystysaika:
ma 19.11.2018 klo 15.00
Liveryhmät
Tulossa:
ma 19.11.2018 klo 21.00
Teema: Avoin keskustelu.
EETU-chat: Tukea miehille ero-ongelmien käsittelyyn
EETU-chat liveryhmä miehille
Tulossa:
ti 20.11.2018 klo 18.00
Teema: Sydänpotilaan arkielämän kysymyksiä.
Sydän Chat
Sydän Chat
Linko
Haku
 
Tuki mukanasi - m.tukinet.net
Tuettu veikkauksen tuotoilla

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Parisuhde, koti ja perhe > Itsetunto tuhottu, jatkuva itseinho...

Itsetunto tuhottu, jatkuva itseinho...

Seuraat keskustelua luku-tilassa. Osallistuaksesi keskusteluun rekisteröidy palveluun ja hae kirjoitusoikeutta.
Parisuhde, koti ja perhe > Itsetunto tuhottu, jatkuva itseinho..., viestejä 5 kpl, sivu 1 / 1
Hymnitaas 05.11.2018 klo 07.51
Kun petetyksi tuliminen ei enää herätä kuin ajottaisia kahahduksia aivojen mielialakonttorissa niin voisin kysyä kokemuksia ja ajatuksia ongelmaan että ei enää löydy hyvää sanaa saottavaksi itsestä, ei näy peilissä kuin surkeaa inhottavaa mömmöä...


Mulla oli hyvä itsetunto, terve ja hyvä. En pitänyt itseäni minään huippuna, mutta nättinä ja mulla ei ollut mitään Napoleon kompleksia että kokisin kauniimmat jotenkin uhkana, olin itseni ja sinut ja riittävä. En ahdistunut naku uinnista kauniimpien kanssa, vaan nautin uinnista, ei ulkonäkö ollut mikään asia silloin... En vertaillut itseäni.

Nyt kun ensin kamppailtiin miehen pornoaddiktion kanssa joka selvisi minun odottaessa lastamme, joka vei kyllä pahasti ajatukset omasta riittävyydestä tai haluttavuudesta, vaikka tiedän että addiktio ei liity minuun, silti en voi ymmärtää miten minä ja ne naiset voisimme olla edes samalla sivulla kun haluista puhutaan, emmekä olekaan, halut hävisi tyystin kun pornon tiiraus laitettiin pannaan... Siitä tuli sellanen Great, ei mua pysty painamaan jos ei ole hyvät pornokuvat mielessä...

Vuosia se epävarmuus jatkui, kunnes sain terapian kautta hieman voimia ja uskoa itseeni, aloin näkemään peilistä jotain ihan ok:ta jonkin ällöttävän sijaan. Aloin hoitaa itseäni, tein taas omiakin asioita ja sitten mies petti. Olen miettinyt että siksikö että sai pidettyä mut säälittävänä epävarmana sontana...

Pettäminen oli viimeinen niitti että mä en kelpaa, mä olen liian sitä ja liian vähän tätä... Tää on ihan hirveetä ja juu ei, mä en peilille kehumalla saa aikaan muuta kuin vihaa, kun se peilikuvakin valehtelee siellä että -juu kuule ihan kauniit silmät sulla on!

Kaikki on valhetta, mies valehtelee mun olevan kaunis, ei se voi pitää paikkaansa, koska en ole mitään mitä hän on halunnut... Mä en tiiä miten tästä enää löytää ylös...

Joo ero on toki vaihtoehto mutta ei se itsetuntoa korjaa, nyt niitä itsetunnon kohottajia etsitään, omat harrastukset on, ihanat sellaiset vielä, häpeän itseäni ratsastaessa, tunnen olevani aina väärässä paikassa ja vääränlainen... Itsetunto on niin huono etten edes uskalla erota... Pitää saada jotain voimaa ja varmuutta, kun ei enää luota edes itseensä...

dustbunny 08.11.2018 klo 01.54
Hei,

Aivan ensimmäisenä virtuaalinen hali sinulle.

Minulla ei välttämättä ole sinulle hyviä neuvoja tai vinkkejä, mutta jotenkin halusin kirjoittaa sinulle. Kerron omista kokemuksistani ja kuinka vuosien aikana ja mitä kummallisempien juttujen jälkeen olen saanut oman itsetuntoni pidettyä hyvänä.

Tapasin lapseni isän netissä, muutimme liian nopeasti yhteen, joten tutustuminen toisen tapoihin yms tapahtui vasta ajan kuluessa. Olen kova sanomaan asioista ja kun ne eivät mene perille, niin seuraavalla kerralla suutun enemmän, koska koen myös, ettei minua kunnioiteta tai toisille aiheutetaan hänen välinpitämättömyydestä turhaa vaivaa. Kolmannella kerralla jo huudan ja kerta kerran jälkeen suutun vain nopeammin oli kyse sitten koko tallin sotkeminen heinään (loimia ja seiniä myöden) tai hänen soittelut treffipalstojen naisille. Olen omasta mielestäni ollut tyhmä, kun en ole osannut luovuttaa ja olen uskonut hyvään tulevaisuuteen. Ei toinen siitä miksikään muutu, toteutus vain muuttaa muotoaan. Vastavuoroisesti hän on aina inhonnut huutamistani..

Hänelle oli jäänyt "päälle" treffipalstojen selailu ja otti varsinkin meidän riitojen jälkeen yhteyttä toisiin naisiin. Ei hän koskaan tavannut ketään, mutta ei myöskään kertonut asuvansa naisen kanssa. Teki siis väärin myös sitä toista naista kohtaan. Olen varustettu aika hyvillä hälyytyskelloilla ja olen aina varmistanut epäilykseni. Soitin myös toiselle osapuolelle ja kävimme oikein pitkän ja hyvän keskustelun. Nostin myös kissaa pöydälle kotona, mutta kaikki kiellettiin. En omista pinnaa, joka palaisi poikki, joten raivosin hänelle samassa hetkessä. Luonteeni haluaa myös ymmärtää ja selvittää syyt, joten asiaa käsiteltiin niin kauan, kunnes totuus tuli selväksi. Itse annoin aina anteeksi, kun näin hänen häpeävän ja joskus osasi jopa pyytää anteeksi. Aloin odottamaan myös lasta turhan aikaisessa vaiheessa, mutta silloin tuntui, että suhteemme tasaantui ja hän alkoi luottaa, etten ole mihinkään lähdössä. Tai sitten hormonit vaimensivat hälyytyskelloni.. Vuoden päivät taisi tasaisuus kestää.

Vanhat naispuoliset ystävät, joille viestitteli hän joutui minulle välillä selittämään ketä ovat tms, mutta riitaa ei näistä tullut, jos vaan kertoi mistä oli kyse. Olihan minullakin menneisyys ja mielestäni myös molempien entiset heilat ovat tietenkin entisiä.

Sittemmin hän alkoi soitella seksitreffeille. Se oli järkytys. En yhtään tiennyt oliko hän luotettava vai paljon pahempi mitä osaisin kuvitella.. Oli äärimmäisen loukkaavaa, että hän kieltäytyi minun ehdottomasta seksistä (koska olin huutanut pari päivää sitten, hän oli väsynyt, asiat pyörii päässä tms) ja sitten hän soittelikin muille samalla kun teen hänen raskaita ja likaisia töitään. Tietenkin kaikki kiellettiin heti ja jollei koti ja työ olisi samalla tontilla sekä kyseessä ihminen, joka ei osaa laittaa _mitään_ takaisin sinne mistä on ottanut, niin emme olisi enää yhdessä. Silloin kun oma järki puntaroi, ettei hän paskavaatteissa ole voinut missään oikeasti käydä ja vaatteiden vaihdonkin näkisin väkisin hammasharjan käytöstä puhumattakaan..

Monta monituista kertaa olen pyytänyt puntaroimaan minkä arvoinen hänen perheensä on ja muistuttanut, että eroista hänellä kokemusta onkin.

Kuulin myös raskaiden päivien jälkeen kuinka ihanan raukea ja rauhallinen olin. Sydämeni vuoti verta, koska en kokenut ns. zombina olevani ollenkaan oma itseni. Olin vain antanut hänelle suuren työpanoksen saamatta miestä edes sänkyyn viereeni, vaikka jo ensimmäisinä viikkoina tiesin häntä varoittaa, ettei eri paikoissa nukkuminen ole sitten minun juttuni. Edelleenkin 8 vuoden jälkeen kuukaudessa on muutama yö luxusta, kun saan (useinmiten likaisen) miehen viereeni. Muut menevät hänellä lähinnä television ja sohvan kera ja syynä stressi ja itsekkyys.

Jollen olisi niin äkkipikainen, oman arvoni tunteva, siro ja raskas työ vienyt huomaamatta raskauskilot mennessään, niin itsetunto naisena olisi kadonnut jo monia vuosia sitten. Ja näistä huolimatta se järkkyi ja hajoili moneen kertaan. Toisen ymmärtäminen ja luottaminen parisuhteeseen auttavat omalta osaltaan, mutta ajatus siitä, että kelpaisi jollekki muullekkin auttaa pitämään ne viimeiset rippeet kasassa, josta on ollut hyvä nousta todeten, että menetys olisi kyllä hänellä isompi kuin minulla - kaikesta huolimatta.

Ne muut asiat mitä tässä olen oppinut ovat mm niitä, että kun mies ei itse halunnut egonsa vuoksi todistaa minulle mitään, niin keräsin aineistoa oman itseni tueksi. Samalla opin ymmärtämään, että yleensä hän keskusteli asioista, siirsi työstressiä ja joskus haki parempaa mieltä riitoihin yms. Eikä oikeasti halunnut suhteellemme mitään pahaa, vaikka koitin takoa päähän, että viestien poistelu tms piilottelu ja selän takana puuhailu ajaa meitä vain erilleen.

Ymmärsin myös, että hänen on vaikea puhua tunteistaan ja ettei hän ole niin kylmä kuin mitä minä hänen stressaantuneena työminänä joudun kohtaamaan. Ymmärsin myös, että oma kiukuttelu ja loukkaantuminen ajoi häntä vain kauemmaksi. Ymmärsin myös, että kun otan omaa aikaa ja huolehdin itsestäni, niin hänkin arvostaa minua enemmän (sinun kohdallasi meni toisin päin :( ). Muista, että myös äärimmäisen kauniitakin naisia petetään. Ei se ulkonäkö ole välttämättä syy lainkaan.. Jonkun toisen kosketus voi olla vaikka vaan jännittävämpi.

Jäin miettimään, että onko hän voinut saada sinusta väärän kuvan..? Onko hän voinut kokea, että sinä et halua häntä tai että sinä olet etäinen..? Miehillekin läheisyys on tärkeää. Toinen juttu, että hevosnaiset saattavat olla liian itsenäisiä ja voimakkaita monelle miehelle.. Mies saattaa luonnostaan haluta pitää naisesta huolta ja mitäs sitten, kun hän ei siihen rooliin kelpaakaan..?

Kuitenkin puhuminen on kaiken A ja O. Ja vaikka joudut puntaroimaan päätöstäsi, niin mikään ei toivottavasti estä sinua kertomaan miten sinä joudut tilanteen kokemaan naisena. Kerrothan kaiken karmeuden hänelle, kerrothan..? Muuten en usko hänen muuttavan tapojaan, mutta toisaalta en tunne teitä lainkaan.. Kysy myös miltä hänestä tuntuu, jos käyt myös vieraissa, kun et hänelle kelpaa..

Itse olen kertonut, että ei ole kovin häävi olo, jos toinen tulee tietokoneelta kovana silmät kiiluen luokseni. Toisaalta olin tyytyväinen, että kerrankin, toisaalta se söi sisintä. Kerroin myös, että katselisi edes jenkeistä niitä naisia, ettei tarvisi hälytyskellojen souda lainkaan. Joskus on tullut sivustolta sähköpostia, joskus pyydetty Fb-kaverilta saunakuvia tai heitetty käviskö livenä (läpällä kuulemma). Silloin kerroin, että en jaksa enää. Haluan elämältä parempaa. Silloin hän antoi salasanansa uuteen puhelimeen yms, mutta kesti kuukauden, kunnes päätti, että hänellä on yksityisyys. No, totesin että pidä yksityisyytesi ja itse otan myös. Jätin kaikki työt hänelle ja koitan nyt etsiä paremman ammatin. Alanvaihdon järjestely tuo kummasti uutta energiaa ja koitan epäilykset tuupata vain sivuun. Tässä on isompiakin ongelmia ja parempia suunnitelmia. Kun omat jalat kantaa paremmin, niin katsotaan sitten missä mennään. Toistaiseksi parisuhdekin voi paremmin.

Masentuuneena ratsastuksesta ei meinaa tulla mitään. Ainakaan minulla ei tullut. Puuttui yrittäminen, tavoitteet ja kunnianhimo. Ensi kerralla muista kuitenkin: Sinulla on jalkojesi välissä paljon enemmän kuin mitä miehellä koskaan tulee olemaan (ja ehkä kannattais käydä ratsastaan ruunalla tai oriilla, niin saa paremmat virneet ajatuksille :yok )

Totea peilille, että katselet sitten, kun voit paremmin. Älä tuomitse itseäsi ja anna itsellesi aikaa ja myös anteeksi.

Ja ehkä voi olla hyvästä käydä katsomassa millaisia hyväntekeväisyyskampanjoita tai kohteita on tällä hetkellä. Auttaminen voi kohentaa myös omaa oloa. Auttamisen ilo on aitoa.

Voimia sinulle

Hymnitaas 08.11.2018 klo 10.48
Hei vaan Dustbunny

Samanlaista jotain ajattelemattomuutta siellä, kuin täällä ja samankaltaisuutta luonteessasi!

Mä haluan että asiat tehdään heti ja tehdään hyvin, miehelle riittää kun ne on tehty edes lähes ja sinnepäin... Mä oon raivonnut niin monet miljoonat kerrat kun piti olla eläimiä, molempien tahto vaan miehen hoito oli sitä että vesiä ei vaihdettu, ongelmia ei huomattu jne... Kun kysyin onko elukat HYVIN hoidettu -Juu on tottakai, kaikki on tehty vimpan päälle! Sitten menin kellojen kilkattaessa varmistamaan, kun aikaa meni liian vähän kaiken hyvin tekemiseen, niin löytyy tyhjät vesiastiat likaisena, joku on selvästi kipeä näkee jo kilometrin päähän...

Se raivo, että sanot taas sen että HEI elukoilla pitää olla PUHDAS vesi, ja EI helvetti että sanoin toissapäivänä samasta asiasta... Koin sen kunnian puutteena, mun sanomisilla ei ollut väliä, vaikka todennäköisesti ihminen ei vaan osaa ajatella muiden tarpeita...

Tähän ei tullut muutosta vuosien aikana joten päätin laittaa kaikki elukat pois koska en yksin jaksanut ja toiseen ei voinut turvata IKINÄ...

Ehkä se onkin se että olen vetäytynyt, tottakai, koska olen ollut yksin tässä suhteessa. Aina velvollinen lapsista, asioista, eläimistä... Mies ei osaa edes hiuksia harjata ja 7 vuotiaalla on megapitkä letti, joka on pakko oikoa joten mun on AINA oltava vastuussa aamuisin. Jos olen poissa saattaa mies syödä itse mutta ei ruoki ekaluokkalaista, kun ei se tullut ulkoa pyytämään ruokaa :grr ja joo mä huudan!!! kun ei mikään muukaan mene jakeluun saa edes purettua sitä omaa angstia...

Mä pelkään että jos mulle jotain kävis niin lapset olis ihan oman onnensa nojassa... ja joo kaikki sanoo että oppii se kun on pakko, empä usko koska vaihtoehto on mennä helpolla, unohtaa hampaiden pesut ja vaateostokset, eiköhän se delegois kaiken isälleen tai äidilleen, pappa eli appiukko osaa hoitaa lapsenlastaan mutta isä ei omaa tytärtään. Pappa osaa jopa letittää... Mies on sellanen lusmu että se antaa muiden tehdä, ei auta tekemättä jättäminen kun sitten hukutaan vaan paskaan tai ollaan leipälinjalla...

Se yksinäisyys parisuhteessa... Mies on vallan tyytyväinen että olen vastuussa, hän pääsee helpolla, ja mä koen raskaaksi olla koko ajan tarkkana, ettei voi pudota toisen kannettavaksi ja levätä... ikinä...

Ja oon kertonut, sanonut puhunut rauhassa... lupaa että nyt hän alkaa olemaan mies eikä yksi lapsi, kestää viikon tai kaksi, pomottaa teiniä kuin hitleri ja sitten lopahtaa taas oleminen, sohvalla makaa munaton vätys... :yok :eip :cool

dustbunny 11.11.2018 klo 11.42
Jopas kuulosti tutulta tuo elukoiden hoito. Niistä syistä minä olen yötä myöden hoitanut miehen elukoita ja mies mennyt kotiin sanomatta/kysymättä mitä vielä on tekemättä. On myös päivisin ollut aikaa soitella toisille naisille tai seksitreffeille. Olen katkeroitunut näistä tosi pahoin ja se viha on pitänyt meitä myös etäänpänä silloinkin, kun mies on koittanut sitä huomiota antaa. Ja sitten olen taas pettynyt, kun toinen luovuttaa jo, vaikka mieli alkoi jo kohota. Sieltä se mieli veti sitten vaan pahemmin maihin.

Miehen puolustukseksi pitää kyllä mainita, että iltayöllä hän yleensä laittoi kunnon ruuan, mutta itse olisin ollut onnellisempi, jos työt ois tehty yhdessä loppuun ja yhdessä myös ruoka. Lapsihan vaan jäi tälläisinä iltoina (öinä) isovanhemmille. Siitä oli tullut jo ihan normaalia. Jos ei haeta, niin jää yöksi. Vähän liian mielellään pitivät, että minä pääsin tekemään heidän tilansa töitä.. Ja sinne vanhemmilleen mies lapsen usein veikin, jos hänen hoitoonsa jäi. Nykyään tosin viettää itsekin mielellään aikaa lapsen kanssa, mutta toisaalta antaa tämän leikkiä aamuyöhön asti hänen itse nukahtaessa sohvalle. Ruokaa lapsi kyllä saa, mutta jos ei mene pyynnöstä syömään, niin ei sitä syömistä välttämättä ole tapahtunut. Kuitenkin olen itse opettanut lastani omatoimiseksi, enkä ole passannut liikaa. 5v on löytänyt evästä, jos on tullut nälkä. Isovanhemmillaan on valitettavasti oppinut pompottamaan aikuisia, mutta toisaalta se on vähän huvittavaakin, kun osaa pistää isäänsä vauhtia. Eikä isä keneltäkään muulta käskyjä otakaan vastaan 😜 Tämä lapsi kun ei hevillä luovuta 😉 Itse tosin joudun sitten useammin pistämään hanttiin, jos on useamman päivän ollut miehen vanhemmilla. Silloin erehtyy välillä minuakin komentelemaan..

Nykyään olen vain tehnyt vähemmän (onneksi myös muita tekijöitä miehen lisäksi) ja hakeuduin itse hoitoon, koska olin masentunut ja hukannut täysin itseni. Kerroin lääkärille elämäntarinaani ja hän totesi, ettei tiedä mitä minun kanssani tekee ja kirjoitti lähetteen psykiatrille. Hän vuorostaan oli onneksi fiksu ja otti minut päiväosastolle. Tärkeintä oli siis olla poissa kotoa. Siitä jatkoin (ehkä vähän liiankin nopeasti) koulutukseen, mutta saan iloa ja energiaa ja tulevaisuuden suunnitelmia "orjatyön" sijalle. Alkaa pikkuhiljaa olla halu laittaa kotiakin ja parisuhde voi myös paremmin.

Sinun juttua lukiessa tulee kuitenkin mieleen, että olet tainnut tehdä kaiken kaikkien eteen ja siivota miehen jäljet, jos sellasia on. Olet kuvitelmissani siis itse opettanut, että hän voi olla tekemättä, kun A) hän ei osaa tehdä mitään oikein ja B) teet ne hänen perässään kumminkin. Tuli mieleen, kun olen joskus kuullut nämä jonkun miehen suusta. Viisas pääsee vähemmällä vai miten se meni..?

Oisko mitään ideas opettaa lapsia omatoimisemmaksi (esim. se hiusten harjaus aloitetaan latvasta, mitä kellon soidessa tehdään, että pääsee vatsa täynnä ajoissa kouluun) tai vaikka delegoit sen opettamisen miehelle kehuen, että kun hän on siinä parempi.. Sun taitaa olla aika keskittyä itseesi, koska muuten sulta lähtee se terveys ja siellä on juurikin se pelkäämäsi kaaos.. Mitä paremmin voit, niin sitä paremmin koko perhe voi.

Kotityöt ois myös hyvä jakaa perheen kesken. Jokaiselle oma tehtäväalue taitojen mukaan. Eikä mies voi olla lapsia huonompi.. Seuranta sitten myös yhdessä aluksi. Tämän kun jokainen poikalapsen äiti tekisi, niin kaikilla meillä ois niin paljon helpompaa! Jotenkin tuntuu, että pojat on usein liian passattuja ja siitä tulee uusissa suhteissa äkkiä riitaa. Ja kai sitä nainen ai A kotona enemmän tekee ja haluaakin asioita, joilla muille ei ole merkitystä, mutta yhteishenki ja läheisyys olisi kaikille hyväksi.

Yhdessä kaikista asioista keskusteleminen olisi parisuhteessa tärkeää. Mieheltäkin pitäisi usein pyytää enemmän mielipiteitä.. Ainakin vahvojen naisten..

Tai pyytämään miestä järjestämään koko perheen loman ruokailuineen ja kaikkine juttuineen. Sitten pitää vaan pystyä pistään vitsiksi ne arkiset asiat jotka ovat unohtuneet hoitaa.. Mutta kyllähän sitä nyt viikon pärjää miehenkin tyylillä..?

Hymnitaas 12.11.2018 klo 18.18
Dustbunny:

Joo ei noi onneksi enää nälkään kuole, hiusten harjausta täytyy alkaa opettelemaan ihan ajatuksella, olis vaan paljon muutakin mitä pitäis lapsen kanssa työstää joissa mies nostaa avuttomana kädet pystyyn, tuntuu jopa tekevän tahallaan päin seiniä että mä tarttuisin toimeen :D ja niin varmaan tekeekin, onhan siitä joku sketsikin tehty kun yritetään vetää pölynimua johdosta käyntiin, niinkuin ruohonleikkuria, kun on oma vuoro imuroida ;)

Mulla on nyt ihan paska fiilis, kävin parturissa mikä yleensä piristää, mutta nyt vaan mietin miten mies tykkää pitkähiuksista enemmän ja tadaa, mulla on lyhyt kuontalo...

Me ollaan puhuttu, kaikeasta, yritetty mutta aina se en tiedä mitä ajattelin, en tiiä miks sanoin niin, ja usein se että "SINÄ pakotit minut sanomaan niin " tai sitten mä puhun yksin ilman että tulee yhtään sanaa toiselta...

:hmm tota mä en ymmärrä jos kysyn asioita niin miten PAKOTAN sanomaan jotain mikä loukkaa minua...

Mä en haluu mennä enää saunaan, mä häpeän itseäni, ajatuksissa juoksee vaan se että mies kyllä muistaa että se nainen jonka kanssa petti oli hoikka/normi, mutta ei osaa sanoa miksi petti, ei siihen ollut mitään syytä tai ainakaan ei muista.... -_- pask.... marjat sanon minä... pitihän se parempaan tarttua... tää on se mun limbo, mä en vaan enää pysty uskomaan... Mulle on aina valehdeltu, jopa omat vanhemmat, kaikki, kehenkään ei ole voinut luottaa...

Enköhän mä ole jo sellanen "lost case" ei musta ole enää elämään parisuhteessa.... Mä vihaan miestä ja vihaan itseäni... Ei voi rakastaa toista kun ei pysty rakastamaan itseäkään...

 
Edellinen otsikko  |  Seuraava otsikko

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Parisuhde, koti ja perhe > Itsetunto tuhottu, jatkuva itseinho...

Apua arkielämän kriisitilanteissa - www.tukinet.net
 
Tukinet-palvelusta vastaa Suomen Mielenterveysseura.
Palvelukuvaus | Copyright
Netland-tuotantoa