Suoraan sisältöön
Tänään on lauantai 24.2.2018 klo . Onnea Matti, Matias | Lähetä kortti
 
www.tukinet.net - kriisikeskus netissä
Login
Käyttäjätunnus
Salasana
 
Solmussa-chat
Solmussa
Seuraava päivystysaika:
ma 26.2.2018 klo 15.00
Liveryhmät
Tulossa:
ma 26.2.2018 klo 18.00
Teema: Mitä kuuluu parisuhteelle elämänmuutoksen jälkeen?
Vammautuneen vierellä - vertaistukichat aivovammautuneiden läheisille
Vammautuneen vierellä
Tulossa:
ma 26.2.2018 klo 18.00
Teema: Transihmisten ja sukupuoltaan pohtivien keskustelu.
Sinuiksi-chat sateenkaari-ihmisille
Sinuiksi-chat sateenkaari-ihmisille
Linko
Haku
 
Tuki mukanasi - m.tukinet.net
Tuettu veikkauksen tuotoilla

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Parisuhde, koti ja perhe > Liitympä petettyjen joukkoon minäkin

Liitympä petettyjen joukkoon minäkin

Seuraat keskustelua luku-tilassa. Osallistuaksesi keskusteluun rekisteröidy palveluun ja hae kirjoitusoikeutta.
Parisuhde, koti ja perhe > Liitympä petettyjen joukkoon minäkin, viestejä 25 kpl, sivu 5 / 5
Lasagna 23.02.2018 klo 09.06
Sellainen seikka piti vielä mainita, että meillä mies on ollut huolissaan siitä, että kostanko/olenko kostanut hänelle. Olimme siis kesällä jonkin aikaa erillään, kun tämä sivusuhde selvisi minulle. Silloin tulin maininneeksi hänelle, että nyt on minun aikani tehdä mitä huvittaa, ja että aionkin. Tästä syystä mies ei oikein vieläkään luota siihen että olenko pettänyt häntä vai en. (En ole)

Minusta tuntuu siltä, että koko luottamuksen idea on kadonnut suhteestamme. Kun toinen on pilannut sen "ytimen", sen siemenen johon kaikki luotto on aikanaan rakennettu. On harrastanut seksiä toisen kanssa. Mitä se enää merkitsee. Ja miksi se miehelle on sitten tärkeää, etten minä tekisi sitä jonkun toisen kanssa. Tämä on jotenkin ristiriitaista mielestäni.

Onko muilla samanlaisia ajatuksia?

Muruset 23.02.2018 klo 09.17
Meillä tulee 9kk täyteen kamppailua. Ajoittain on hyviä kausia, etenkin silloin kun arki rullaa. Molemmat käydään omissa terapioissamme, puhutaan paljon ja aloitettiin se pariterapia uudelleen. Vaikutti hyvältä ja innolla odotan seuraavaa kertaa. Mullakin työmatkat on vaikeita, itse reissaan ja kiireisistä aikatauluista huolimatta yksinäisyys ja hylkäämisen tunne iskee rajuna päälle.

Tämä hiihtolomaviikko on ollut pahin pitkään. Muu perhe lomalla ja minä yksin kotona. Itkuksi ja itsesääliksi meni. Lisäksi tuntuu, että pilasin muidenkin loman kun viestittelin tuskaani miehelle.

En tiedä, toisina päivinä haluaisi vain antaa periksi, toisinaan taistelutahto puskee pintaan. Odotan, että vuosi kaiken repeämisestä olisi joku rajapyykki. Sen jälkeen voisi päästää ”vuosipäivistä” irti. Löysin siis aikanaan miehen ja kakkosen keskustelut mesessä ja meilissä, tiedän päivälleen mitä on tehty, ikäväkseni muistan ne vaikka tuhosinkin silloin kaikki viestit. Muun muassa vuosi sitten hiihtolomalla olivat ajatelleet tutustuttaa lapset toisiinsa, arvatkaa olenko kelannut sitä yön pimeinä tunteina.

Samoin mieltä on riivannut kakkoselta saamani viestit, tai niiden muisto. Hän koko olevansa ihminen joka osaa korjata mieheni rikkonaisuuden...argh, itsetunto on välillä mulla aika olematon, vaikka järki sanookin toista. Jännä, että kun olen ollut viikon yksin, samat fyysiset oireet palasivat kuin trauman alussa, ruokahalu ja unet meni. Kroppa on kuin viulunkieli.

Pitkälle koen päässeeni monessa asiassa, mutta pitkä on vielä tie. Terapeuttini lempeästi sanoi, että älä rakenna uutta kuorta ympärillesi, uskalla rakastaa ja olla rakastettu. Näillä sekavilla fiiliksillä kohti viikonloppua. Voimia ihan meille jokaiselle.

sikinsokin 23.02.2018 klo 11.06
Hei taas

Aivan samoja fiiliksiä täällä ja juuri poden huonoa omaatuntoa siitä, että eilen skitsosin ja panikoin ja epäilin. Järki sanoo kyllä, että se on ymmärrettävää kun toinen on pettänyt ja luottamushan ei tule palautumaan vielä vuosiin. Ei se kyl auta, tunteet menee järjen edelle. Juurikin tuli fiilis, et pilasin toisen reissun. Noh, enhän minä sitä pilannut vaan hän itse on tämän kaiken toimillaan aiheuttanut. Pettäminen on kuitenkin aina tietoinen päätös.

Itsekin usein pohdin heidän seksisessioitaan, joskus meinaa tulla mukaan meidänkin vuodepuuhiin... Se tuntuu kuitenkin tällä hetkellä vähäisemmältä kuin se, etten tunne ihmistä, jonka luulin juurikin tässä asiassa tuntevani. En olisi kuuna päivänä uskonut, että toimisi näin.

Mäkin pelkään sitä, että riittääkö rakkaus ja että onko tämän sisällä sydämessäni olevan mustan, raskaan klöntin kanssa eläminen sen arvoista ja jatkuuko pitkään. Mulla ei ole enää turvasatamaa, muuta kuin itseni. Olen kuitenkin ihmisenä sellainen, että haluan jakaa elämäni jonkun kanssa ja haluan, että minulla on joku johon voin turvautua, kainalo johon käpertyä pahalta maailmalta. Nyt se kainalo on osa sitä pahaa maailmaa. Erityinen ei olekaan niin erityistä vaan juurikin näemmä tavanomaista.

En pelkää yksin jäämistä, tiedän että selviän ja joinain hetkinä siitä haaveilenkin, kuitenkin pelkään että tää on vaan takertumista. En tunnista enää omia tuntemuksia ja ajatuksiani, en tiedä mikä on mitä. Mikä on rakkautta, mikä kiintymystä, mikä takertumista, milloin puhuu pelko.

Meilläkin mies jollain tasolla pelkää että kostan, etenkin ahdistaa kun olen viihteellä. Sekin tuntuu tänään oudolta, eikö usko että pystyisin selvinpäin? ( toistaiseksi en pysty missään mielentilassa). En kyllä haluakaan samalle tasolle näiden tyyppien kanssa, vaikken nyt ehkä ihan puhtoinen lähiövaimo olekaan, säätöö on kyl ollu flirttimieles, mut mihinkään sen pidemmälle en o lähtenyt.

Tuntuu et tää pettämishomma on jo jokin normi ja joskus mietin, et jäänks mä jostain paitsi kun en siihen pysty. Olisiko se ruoho sitten vehreämpää tuolla toisella puolella?

Mä kans asetin itselleni vuoden takarajan, mut pelkään pahoin ettei se riitä, luin jossain että 2-3 vuoden kuluttua on toinen kriittinen vaihe, jolloin parisuhteet joissa pettämistä eroavat. Vissiin pettäjätkin väsähtää tai petetyt herää horroksestaan.

Mä huomasin, että meillä kaikilla on hirveä tarve yrittää ja tehdä asioita jotta olisi paremmin kuin ennen ja että parisuhde selviäisi. Mielessäni kytee kyllä, että eikö sen pettäjän pitäisi olla se, joka enemmän yrittää näyttää, että kyllä tästä yli mennään? Meille se terapeutti silloin sanoi, että pettäjällä on nyt pitkä ja kivinen tie hyvitellä ja todistella, että tässä mä oon ja tämä on sitä mitä haluan.

Tää on niin jännää et samas ajatuksessa mietin kuinka rakastan ja että miksi en vain lähtenyt heti :D

Joo tiedän, oon sekaisin.

Ihanaa aurinkoista perjantaita teille!
Ootte mahtavia ihmisiä, muistakaa se!!

Anskuri 23.02.2018 klo 11.10
Käynyt edelleen teidän kirjoituksianne läpi. Koska niissä kaikissa on se sama tuska, jota itsekin olen kokenut ja läpi käynyt. Yksityiskohtia myöden. Mutta kaikissa kirjoituksissa on kaikesta huolimatta se halu selvitä huomiseen vaikka mikä olisi. On juurikin tosi, moni on ja elää ns. ruuhkavuosia, joka luo omat paineet jokapäiväisestä selviytymisestä jo taloudellisestikin.
Näin olen itsekin ollut mukana kahden lastemme eroasioissa. Lapset ovat aina olleet kanssamme perheineen mukana milloin missäkin hommassa. Erot menivätkin heidän osaltaan sen pidemmän kaavan mukaan kun on liiketoimintaa ja omia yrityksiä, on kodin rakentamis lainaa ja muuta lainaa. Isovanhempien suhtautuminen/välit "noiden toisten" isovanhempien kanssa tilanteeseen luo vielä omat jännitteensä kaikkien osapuolten ollessa tulehtuneet. - Tulenarkaa aikaa joka hetki.

Jollain tapaa voin ehkä hieman katsoa tapahtunutta jo etäämmältä omalla kohdallani , mutta kaikki juhlapyhät, tietyt päivämäärät, matkojen ajankohdat, musiikki ja ties mitkä, ovat aina muistuttamassa kun oltiin parisuhteessa me.

Omat ja hänen lapset olen aina pitänyt saman arvoisina, joita on neljä. Nyt heillä oli kaikilla omat perheensä. Ja olen heidän lapsilleen edelleen se sama Mummi. Edelleen lastenlapset käyvät luonani tai hänen luonaan. Siinä yksi iso asia koko prosessin aikana, joka oli niitä raskaimpia lasten erojen ollessa samaan aikaan.

Olen miettinyt ehkä voimavaraksi elämäni "pituutta". On nähnyt, kokenut ja kuullut niin paljon. Ja ehkä perusluonnettani. Vaikka, ei siinä paljon luonteen piirteet auttaneet kun kriisi on pahimmillaan. Mutta jäljestä päin nähtynä. Koin kaiken tuon ajan kuin olisi jättänyt hyvästit kaikelle. Toisaalta ehkä, - koska ei se ole pysyvä tila loppuiäksi. Muutos seuraa tunnin, päivien, viikkojen jne kuluttua. Tilanteet elävät ja sen myötä muuttavat olosuhteita. On kuin kulkisi siltaa edestakaisin, sitten kun on voimia tarpeeksi, astuu vankalle maaperälle, jonka huomaa kantavan. Tätä minä toivon jokaiselle meistä, päästä askel kerrallaan tuonne tielle, jossa on toivoa; uusi alku, jokaiselle omanlaisensa.

Surullinen, mutta toiveikas 23.02.2018 klo 13.49
Kiitos teille ihanat ihmiset viesteistä. Tarkoitus olisi nimenomaan pitää tämä ketju mahdollisimman positiivisena, vaikka kaikilla suuri suru sydämessä. Me selvitään tästä!
Tässä oli tullut niin monta viestiä ja niin tuttuja tunteita jokaisessa. Meillä nyt 3kk tapahtuneen ilmitulosta ja olen vielä tunteitteni kanssa aika syvissä vesissä. Itkettää vieläkin joka päivä jossain vaiheessa. Tai lähes joka päivä. Miten nämä tunteet voivatkin olla meillä kaikilla niin samanlaisia. Itse yritän ajatella että tämä on vasta alkua ja minulla on oikeus tunteisiini. Onneksi mies jaksaa ottaa ne vastaan vaikka ei se varmaankaan helppoa ole. Puhuttu välillä edelleen jos herää kysymyksiä. Asiat alkaa selkiytyä vaikka en koskaan tule tätä ymmärtämään. Mies on itse puhunut, ettei voi ymmärtää miten lähti mukaan työkaverin houkutuksiin. Häpee ja katuu. Enkä koskaan voi ymmärtää, miten pienten lasten naimisissa oleva äiti voi tehdä näin. Tuhota tai yrittää tuhota toisen perhe. Meillä oli huono vaihe meneillään, joka olisi ollut korjattavissa. Nyt mieheni sen vasta ymmärtää. Liian myöhään, koska tämä piti tapahtua. Kallis on hinta virheistään, mutta periksi ei anneta.
Mies on kertonut heti jos on ollut yhteisiä pakollisia kokouksia tms töissä. Sanaakaan eivät ole enää puhuneet ja uskon sen. Häpeä ja katumus on miehellä valtava ja saakin olla. Pahinta itselleni on sama työpaikka heillä, mutta toivottavasti siihen tulee pian muutos.
Rakkaus kukoistaa parempana kuin aikoihin ja se todella tuntuu siltä. Millä ihmeellä nimenomaan tämän oman pään sotkun saa selvitettyä? Siihen minäkin kaipaan apua.
Auringonpaistetta teille kaikille ja hyvää viikonloppua!
Kirjoitellaan taas.
 
Edellinen sivu; | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 |
Edellinen otsikko  |  Seuraava otsikko

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Parisuhde, koti ja perhe > Liitympä petettyjen joukkoon minäkin

Apua arkielämän kriisitilanteissa - www.tukinet.net
 
Tukinet-palvelusta vastaa Suomen Mielenterveysseura.
Palvelukuvaus | Copyright
Netland-tuotantoa