Suoraan sisältöön
Tänään on keskiviikko 13.12.2017 klo . Onnea Seija | Lähetä kortti
 
www.tukinet.net - kriisikeskus netissä
Login
Käyttäjätunnus
Salasana
 
Solmussa-chat
Solmussa
Seuraava päivystysaika:
to 14.12.2017 klo 08.00
Liveryhmät
Tulossa:
ke 13.12.2017 klo 17.30
Teema: Kerro ja kuuntele kilpirauhasasioista.
Kilpparichat lappilaisille.
Kilpparichat lappilaisille.
Tulossa:
ke 13.12.2017 klo 18.00
Teema: Harvinaissairaiden nuorten oma chat.
Norio-chat
Norio-chat harvinaissairaille nuorille.
Linko
Haku
 
Tuki mukanasi - m.tukinet.net
Tuettu veikkauksen tuotoilla

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Parisuhde, koti ja perhe > 14 vuoden jälkeen

14 vuoden jälkeen

Seuraat keskustelua luku-tilassa. Osallistuaksesi keskusteluun rekisteröidy palveluun ja hae kirjoitusoikeutta.
Parisuhde, koti ja perhe > 14 vuoden jälkeen , viestejä 45 kpl, sivu 9 / 9
Kolmenmamma 28.11.2017 klo 13.13
Ei tästä hyödy kukaan. Mies tuntuu nyt saaneen enemmän vapautta, eli kulkee keikoilla yms. ja varmaan jollain tavalla elää nyt tämän mummoystävänsä kanssa nuoruuttaan. Onko se onnea, sitä en tiedä? On siinä kyllä joutunut paljosta luopumaankin.
Mutta kaikki me muut kärsimme ja lapset kaikista eniten, täysin syyttöminä koko episodiin.

Esikoinen on aivan sulkeutunut, ei suostu puhumaan mitään isällä olemisesta. Yritän saada hänelle apua, pelkään että hän kärsii tästä. Isä myöskin on kaikkia lasten harrastuksia vastaan (nyt uskaltaa sen sanoa ääneen), joten jos hän saa lapsia ylipuhuttua niin kohta voi olla tilanne, että olen ongelmissa. Kaikki liiton aikana olleet pienet erimielisyydet ovat nyt muuttuneet suuriksi. Kun keskusteluyhteyttä ei ole, niin ei yhtään tiedä mitä siellä toisessa päässä lapsille selitetään ja missä vaiheessa se muuttuu manipuloisimiseksi. Onneksi tuo mies tuntuu olevan aika tuppisuu edelleen, mutta pianhan uusi naisystävä rupeaa ottamaan kantaa.

Se on selvä, että isällä kaikki on kivaa. Uusi daami kokkaa ja huolehtii lapsista, letittää tyttöjen tukat. Isä käyttää kaiken aikansa leikkimiseen ja lasten viihdyttämiseen. Kotona eletään sitä arkea, jossa joudun asettamaan rajoja samalla huolehtien läksyistä lähtien kaikesta metatyöstä.

Pikkuhiljaa alan ymmärtää, että kaikki unelmani meidän perheestä on rikottu lopullisesti. Hyvää siinä on se, että pääsen keksimään uusia haaveita ja unelmia. Niissä olen vain minä ja lapset ja ei tarvitse enää kantaa vastaanhangoittelevaa miestä mukana. Ja myös se ymmärrys, että mies vaan muuttui. Meidän yhteiset unelmat eivät enää ole hänen unelmiaan. Hän haluaa jotain ihan muuta ja muiden ihmisten kanssa.

Tuo kädenojennus on ihan naurettava. Jos toinen on jo liiton aikana ottanut lapsellisen riitelevän rajoja kapinoivan roolin jossa ei suostu kasvamaan vanhemmuuteen, niin miksi nyt pitäisi minun kannustaa, tuskinpa hän sitä roolia nytkään ottaa. Ei minuakaan kukaan päähän taputa, että hoidan koko rumban itse.

Odotan nyt miehen vastausta lakimiehen tekemään ositusehdotukseen. Tuntuu, että hän tahallaan hidastelee asioiden kanssa. Todennäköisesti sen takia, että toisen osapuolen tilanne etenee myös hitaasti. Se on yksi iso etappi kun saan talomme omaan hallintaani ja tehdä mitä ikinä haluankaan.

Huh huh, mitähän me kirjotellaankaan täällä kesäkuussa. Missä meidän elämät on ja missä jättäjien? Miten kaikki lopulta päättyi? Nyt pikkuhiljaa alkaa tuntumaan, että elämä voittaa. Aikaakin on kulunut sen verran, etten minä enää kunnolla muista millaista oli miehen asuessa viellä kotona. Tuskin lapsetkaan enää kunnolla muistaa. Siihen ilmapiiriin, mikä meillä vallitsi vuoden ennen itse jättämistä, en kuitenkaan halua palata.

Vaikeaa on 05.12.2017 klo 15.29
Hei Kolmenmamma ja muut saman asian äärellä kamppailevat,

Viimeajat olen miettinyt hyvin paljon omaa vointia ja jaksamista. Tajusin nyt todella vasta sen asian, että mikäli minä romahdan romahtaa tämä koko korttipakka lopullisesti joka taas olisi lapsille täysi katastrofi tässä tilanteessa. Olen liikkunut enemmän, viettänyt aikaa ystävien kanssa, käynyt vähän kaupoilla uuden puoliskon ja lasten kanssa ym ym.

Meillä on nyt laskeutunut syvä hiljaisuus minun ja exän välille eli oletan omien rajaamis keinojeni vihdoin purreen. Se syvä ystävyys joka meillä oli 17v jälkeen on täysin mennyttä eikä se koskaan enää palaa hän valitsi näin meidän molempien puolesta. Teot jota hän vielä nykyäänkin kohdistaa vanhempaan lapseen jättämällä tämän täysin huomiotta ja nuoremman kanssa hyvin minimaaliseen määrään tapaamisia ovat minun silmissäni näin pitkän ajan jälkeen täysin anteeksiantamattomia. Edellisellä viikolla tämä ex tosin jotenkin onnistui ajoittamaan lapsen hakemisen niin, että olin juuri tullut kaupasta koti pihaan. Kovin hän siinä moikkaili ja olisi ilmeisesti halunnut "jutustella", moikkasin vaan nopeasti ja poistuin paikalta. Meillä ei enää ole puhuttavaa. Ei sitä keskusteluhalua ole häneltäkään löytynyt kun minä olin ihan polvilleni maahan lyötynä ja pulassa kaiken keskellä yksinäni vain lapset ja ystävät tukena kun hän eli jo täysillä uutta elämäänsä. Minä olen ymmärtänyt vihdoin mitä minä haluan ja tämä henkilö ei enää kuulu niiden halujen piiriin. Minulla on monia todella ihania ystäviä, ihanat lapset ja ihana uusi kumppani niitä asioita minä haluan :)

Jotenkin tuntuu todella harmilliselta mitä uusi kumppani joutuu kokemaan kaiken tästä johtuvan epävarmuuden ja ylireagoinnin. Olen ihan kohtuuton omastakin mielestäni. Epävarmuus näyttäytyy usein esim. tilanteissa joissa ollaan sovittu toisen tulevan vaikka klo16 maissa ja hän tuleekin vasta klo 17. Olen jo sitten ihan hepulissa asiasta. Myöskään en meinaa kestää mitään ongelmia vaan haluaisin heti paeta paikalta ratkaisematta mitään. Onneksi olen ollut alusta asti rehellinen uudelle ihmiselle omasta tilanteestani ja mielenterveyspuolelta saatujen neuvojen mukaan kertonut hänelle, että suurin osa näistä johtuu tapahtuneesta eikä suinkaan hänestä. Hänen suhtautumisensa asiaan on ollut upeaa vaikka itsekin on joutunut ihan uuteen elämäntilanteeseen ja vielä keskellä tällaista kaaosta. Juttelin erään kauemman aikaa sitten eronneen ystäväni kanssa ja hän sanoi hiukan samaa. Tapasi nykyisen miehensä hyvin pian eron jälkeen ja ei harmittele sitä yhtään, mutta niin kuin minäkin hän koki tuoneensa uuden liiton alkuun paljon painolastia menneisyyden haamujen muodossa. Pohdimme sitä olisiko eron jälkeen kuitenkin hyvä olla yksin vähän kauemmin niin ei kuormittaisi uutta ihmistä niin paljoa. Tosin mitä sille kohtalolle mahtaa jos kohdalle osuu uusi joka pistää sukat pyörimään jaloissa niin minkäs sille mahtaa ;-) Heilläkin jo kuitenkin useiden vuosien oikein hyvä liitto nykyisen kanssa takana niin kai voi todeta, että ei ne aina ole vain laastareita jotka kohdalle sattuu eron jälkeen.

Jouluvalmisteluja nyt puuhailen ja odottelen tulevia pikkujouluja. sen verran siihenkin tämän sotkun varjo kuitenkin lankeaa, että toivon saavani juhlia ilman exän exiä ja nyksiä tai muita kuviossa selkään puukottaneita henkilöitä. Joulu on kuitenkin meidän oman pienen uusioperheen aikaa sitä rauhaa en anna minkään rikkoa.

Huomista 100v Suomea juhlimme tällä uudella perheellä ja suunnitelmat onkin valmiina. Toisaalta kai minun pitäisi olla tyytyväinen ettei tarvitse tapella exän kanssa näistä mistään juhlapyhistä kun lapset automaattisesti ovat minun luonani aina kunnes lentävät pesästä hänellä on muita kiireitä niin ei edes kysele lasten perään. Eli jotain hyvääkin jos nyt pitää oikein kaivamalla kaivaa :)

Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille! Kyllä me Suomen naiset ollaan vieläkin juhlamme ansaittu niin kuin nekin naiset jotka aikoinaan kotirintamalla piti rattaat pyörimässä miesten ollessa tekemässä meille tätä itsenäistä Suomea.

Kolmenmamma 10.12.2017 klo 23.59
Hei taas! Mieheni sai työn puolesta ansiomerkin ja olen kyllä todella kitkeränä siitä ollut. Mies joka on pettänyt ja jättänyt ja pahoinpidellyt omaa lastaan useasti tämän vuoden aikana ei kyllä ansaitsisi mitään merkkejä. Mutta niin se vaan nyt meni.

Meillä on tilanne aivan sama kuin viimeiset 4,5 kk. Elatussopimus ja ositus on tekemättä. Viime viikolla aloin hermostumaan ja kiristin miestä viemän asioita omalta osaltaan eteenpäin. Uhkasin pesänjakajalla ja että haen elarit oikeuden kautta, jos ei järkevää ehdotusta tule. Ensi viikolla on menossa setvimään asioita lastenvalvojalle, joten katsotaan kuinka käy. On raskasta olla löysässä hirressä. Joku syyhän tähän on, miksi hidastelee tässä asiassa mutta kysyttäessä ei suostu kertomaan syytä. Salailee asioita kaikilta, joten sukulaiset vaan ihmettelee ja kyselee multa :oho

Henkisesti olotila vaihtelee. En enää itse miestä kaipaa kotiin ja olemme saaneet jonkunlaisen yh-rutiinin toimimaan. Lapset pärjää jotenkuten, ikävöivät ja nyt esikoinen on ruvennut käyttäytymään törkeästi kotona mua kohtaan. Että siinäpä uusi haaste.

Mutta tapaamisista on jatkuvaa vääntöä ja ennen-ei-mihinkään-osallistunut mies kahlaa läpi nyt jokaisen lasten joulujuhlan ja kekkerin. Samoin isän uuden heilan luona on nyt niin läsnäoleva isä, etten tajua. Tänään juuri kuulin, että isä oli lasten kanssa leiponut pipareita. KERTAAKAAN lasten elämän aikana ei ole siihen hommaan suostunut. Tottahan siinä nousee kitkeriä tunteita, että miksei meidän suhteen aikana voinut osallistua koskaan mihinkään? Kun se osallistumattomuus väsytti minut lopullisesti ja aiheutti paljon riitoja jotka osaltaan vaikuttivat varmasti eroonkin.

Joulu lähestyy ja siihen liittyvä vääntö joulunajan tapaamisista. Itse pelkään jäädä pyhiksi yksin, olen välillä todella mieli maassa, siis jopa itsetuhoisia ajatuksia. Ex haluaisi tietenkin lapset mahdollisimman paljon uuden rouvan kotiin leikkimään uusioperhettä. Saa nähdä mihin lopputulokseen päästään.

Vaikka olen päässyt siitä yli, etten haikaile miestä enää takaisin, niin ne pettämiseen ja jättämiseen liittyvät katkerat tunteet edelleen myrkyttävät mieltä aika paljon. Meidän tapaamissopimus mahdollistaa myös sen, että mies ramppaa täällä monta kertaa viikossa ja huomaan sen selkeästi pahentavan omaa olotilaani. Heti kun on pidempi pätkä etten näe häntä, voin paljon paremmin. Ja koska hänelläkin tietenkin avaimet tänne, ramppaa hän täällä niillä ja on käynyt myös salaa täällä kun ketään ei ole paikalla.

Joskus tuntuu, että tekee tätä kiusallaan. Pitkittää lopullista eroa jotta saa rampata täällä. Kiusata minua, laittaa vihjailevia ja haukkuvia viestejä. Voiko se syyllisyys kuitenkin siellä kaiken alla vielä vähän vaikuttaa? Minulle kyllä vakuuttaa että kaikki on vallan mainiosti.

Kunhan selvitään joulusta, niin päästään taas askel eteenpäin. Nyt ensimmäistä kertaa lasten ollessa isällään viikonlopun, osasin ottaa vähän rennommin. Pelkästään tähän meni 4 kk.

Tosi monet tutut sanovat, että mies vielä katuu ja ruinaa takaisin. Täytyy sanoa että miehellä on uuden heilan kanssa suunniteltu jo vuosiksi elämää eteenpäin, joten enpä tiedä mahtaako enää vanha suola edes ruveta janottamaan.

Vaikeaa on 11.12.2017 klo 16.50
Lainaus:
Kolmenmamma kirjoitti 10.12.2017 23:59

Hei taas! Mieheni sai työn puolesta ansiomerkin ja olen kyllä todella kitkeränä siitä ollut. Mies joka on pettänyt ja jättänyt ja pahoinpidellyt omaa lastaan useasti tämän vuoden aikana ei kyllä ansaitsisi mitään merkkejä. Mutta niin se vaan nyt meni.

Meillä on tilanne aivan sama kuin viimeiset 4,5 kk. Elatussopimus ja ositus on tekemättä. Viime viikolla aloin hermostumaan ja kiristin miestä viemän asioita omalta osaltaan eteenpäin. Uhkasin pesänjakajalla ja että haen elarit oikeuden kautta, jos ei järkevää ehdotusta tule. Ensi viikolla on menossa setvimään asioita lastenvalvojalle, joten katsotaan kuinka käy. On raskasta olla löysässä hirressä. Joku syyhän tähän on, miksi hidastelee tässä asiassa mutta kysyttäessä ei suostu kertomaan syytä. Salailee asioita kaikilta, joten sukulaiset vaan ihmettelee ja kyselee multa :oho

Henkisesti olotila vaihtelee. En enää itse miestä kaipaa kotiin ja olemme saaneet jonkunlaisen yh-rutiinin toimimaan. Lapset pärjää jotenkuten, ikävöivät ja nyt esikoinen on ruvennut käyttäytymään törkeästi kotona mua kohtaan. Että siinäpä uusi haaste.

Mutta tapaamisista on jatkuvaa vääntöä ja ennen-ei-mihinkään-osallistunut mies kahlaa läpi nyt jokaisen lasten joulujuhlan ja kekkerin. Samoin isän uuden heilan luona on nyt niin läsnäoleva isä, etten tajua. Tänään juuri kuulin, että isä oli lasten kanssa leiponut pipareita. KERTAAKAAN lasten elämän aikana ei ole siihen hommaan suostunut. Tottahan siinä nousee kitkeriä tunteita, että miksei meidän suhteen aikana voinut osallistua koskaan mihinkään? Kun se osallistumattomuus väsytti minut lopullisesti ja aiheutti paljon riitoja jotka osaltaan vaikuttivat varmasti eroonkin.

Joulu lähestyy ja siihen liittyvä vääntö joulunajan tapaamisista. Itse pelkään jäädä pyhiksi yksin, olen välillä todella mieli maassa, siis jopa itsetuhoisia ajatuksia. Ex haluaisi tietenkin lapset mahdollisimman paljon uuden rouvan kotiin leikkimään uusioperhettä. Saa nähdä mihin lopputulokseen päästään.

Vaikka olen päässyt siitä yli, etten haikaile miestä enää takaisin, niin ne pettämiseen ja jättämiseen liittyvät katkerat tunteet edelleen myrkyttävät mieltä aika paljon. Meidän tapaamissopimus mahdollistaa myös sen, että mies ramppaa täällä monta kertaa viikossa ja huomaan sen selkeästi pahentavan omaa olotilaani. Heti kun on pidempi pätkä etten näe häntä, voin paljon paremmin. Ja koska hänelläkin tietenkin avaimet tänne, ramppaa hän täällä niillä ja on käynyt myös salaa täällä kun ketään ei ole paikalla.

Joskus tuntuu, että tekee tätä kiusallaan. Pitkittää lopullista eroa jotta saa rampata täällä. Kiusata minua, laittaa vihjailevia ja haukkuvia viestejä. Voiko se syyllisyys kuitenkin siellä kaiken alla vielä vähän vaikuttaa? Minulle kyllä vakuuttaa että kaikki on vallan mainiosti.

Kunhan selvitään joulusta, niin päästään taas askel eteenpäin. Nyt ensimmäistä kertaa lasten ollessa isällään viikonlopun, osasin ottaa vähän rennommin. Pelkästään tähän meni 4 kk.

Tosi monet tutut sanovat, että mies vielä katuu ja ruinaa takaisin. Täytyy sanoa että miehellä on uuden heilan kanssa suunniteltu jo vuosiksi elämää eteenpäin, joten enpä tiedä mahtaako enää vanha suola edes ruveta janottamaan.

Hei Kolmenmamma,

Tuli tuosta ansiomerkistä mieleen kun itse epäilin oman exäni työuupuneeksi. Silloinhan käsittääkseni tulee usein masennusoireet ja ihminen saattaa tehdä aivan järjettömiä siirtojakin jos ei itse käsitä olevansa työssä uupunut. Ja silloin jos ihminen ei tunnista asiaa voi hän kuulemma alkaa karsia muualta "kuormitusta" pois eli esim. perheestä joka on täysin syytön.

En voi edes kuvitella millaisten paineiden alla joudut elämään jos miehellä on vapaa pääsy kotiisi ja kaikki muukin edelleen auki. Minä kun ahdistuin jo pelkistä viesteistäkin valtavasti. Kun asuttiin vielä vanhassa kodissa hänhän oli myös päättänyt, että voi marssia koska vaan sisälle koska oli jo sovittu, että lunastaa talon. Kyllä siinä sitten sai kokea kaikkea nimittelyä ja muuta kauheutta, mutta toki myös huvittavia hetkiä kun hän päätti tulla kaatosateella leikkaamaan lähes polvenkorkuista nurmikkoa. Voit vaan kuvitella miltä lopputulos näytti, lehmien laidunkin on siistimpi.

Varmaan se syyllisyys on siellä taustalla ja luulen, että näille tyypeille on helpompi vaan työntää pää pensaaseen ja leikkiä ettei mitään pahaa ole tapahtunut. Voi olla kuitenkin ettei kokonaan kenenkään ole mahdollista päästä näitä asioita karkuun ja kun ne sitten joskus iskee niin voi isku ollakin kovempi kuin meistä kukaan osaa kuvitellakaan. Tuskin se turvapaikka siellä uuden hameenhelman alla kuitenkaan ihan lopullista suojaa antaa niille elämän tosiasioille mitä tässä jokainen on joutunut menettämään.

Meillä on taas menty ihan vastakkaiseen suuntaan, näiden vähäisten lapsen kanssa olemistenkaan aikana ei tiedä kuinka usein lapsi tulee ruokkia ja millä tyylillä eli pikaruoka on sitten ratkaisu. Mihin lie teini maailmaan on tuo oma exä kadonnut kun alkeellisemmatkaan lapsen elämään kuuluvat asiat ei tunnu onnistuvan ilman erillistä kyselyä minulta.

Tänään kävin viimeistä kertaa toistaiseksi ammattilaisen juttusilla. Sovittiin, että varaan uuden ajan jos tulee vielä tarvetta myöhemmin. Kysyin miksi tämä on ollut niin vaikea prosessi kun kuitenkin näitä eronneita tuntuu nyt olevan lähes kaikki tututkin. Kuulemma, emme ole voineet minun tapaustani alun pitäenkään käsitellä ihan ns.normaali erona vaan sitä on käsitelty traumaattisena shokin aiheuttaneena tapahtumana, koska minulla ei ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa asioiden kulkuun ja tilanne tuli aivan puun takaa kun edellisellä viikolla vielä suunniteltiin täyttä päätä yhteistä talon korjaus hanketta ja muutamaa viikkoa aiemmin kesälomareissua. Lisäksi jäin vielä aivan yksin lasten kanssa kaiken keskelle kun toinen vain häipyi paikalta. Eli olen kokenut jotain joka on verrattavissa läheisen kuolemaan tai auto onnettomuuteen tms. Myös minulla oli jopa itsetuhoisia ajatuksia yllättävän useinkin matkan varrella. Niitä vaan oli vaikea sanoa ääneen. Päätin kuitenkin, että jonkun tämänkin sirkuksen tirehtöörinä on toimittava ja kun vaihtoehtoja ei ollut se oli sitten minun roolini.

Nyt kun ajattelen olen todella ihmeissäni miten olen selvinnyt näinkin hyvin tämän matkan tähän asti. Ja onnellinen sekä kiitollinen siitä mitä minulle jäi ja kaikesta uudesta hyvästä mitä olen saanut. Toki suren edelleen valtavasti sitä mitä kaikkea menetin ja mitä lapset ovat joutuneet kokemaan. Mutta elämä voittaa sen on pakko niin minä olen päättänyt.

Näitä katumus ja takaisin anelu epäilyjä on minullekin heitetty. Mutta olen ne jättänyt ihan omaan arvoonsa. Nyt on kuitenkin ollut aika ensisijaisesti ajatella mitä minä ja lapset halutaan tämä pettäjä jättäjä saa haluta minun puolesta ihan mitä vaan. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta ainakin nyt koen ettei meillä koskaan ole mitään mahdollisuutta uuteen yhteiseen elämään. minä menen jo niin vahvasti kohti uutta elämääni uuden ihmisen kanssa ettei oikeastaan tarvitse edes miettiä tuollaisia. Tuskin sitä hajotettua luottamusta saisi kuitenkaan paikattua ehjäksi niin, että voisi anteeksi kokonaan antaa. Aikaakin on jo kulunut ehkä liikaa. Me ei vaan enää olla me ja toivon todella, että joululahjatkin ostetaan jollekin toiselle.

Hyvää Joulun odotusta kuitenkin, jokainen jaksettu päivä on päivä kohti uutta parempaa elämää sinullekin vaikka tie onkin kovin kuoppainen.

Kolmenmamma 12.12.2017 klo 11.13
Kiitos kun vastasit.

Meillä tilanne on alkanut nyt kriisiytyä Joulun lähestyessä. Lapset ovat alkaneet reagoimaan ISOSTI. Keskimmäinen kakkaa housuunsa ja saa ihan hirveitä kohtauksia, vanhin haastaa riitaa, nuorin kyselee koko ajan milloin isi tulee hakemaan hänet uuden naisen kotiin. Olen aivan poikki. Miehen kanssa asioista keskustelu johtaa lähinnä siihen, että mä olen syypää lasten kiukutteluihin kun ne eivät hänelle kiukuttele... tarvitsisin paljon enemmän apua tähän tilanteeseen kuin oma kuntani pystyy nyt tarjoamaan.

Olen alkanut tajuamaan, että koko 8 vuoden aikana, mitä meillä on ollut lapsia, olen pitänyt ohjaksia käsissäni. Neuvonut, ohjannut miestä vanhemmuudessa. Nyt kun eron myötä en ole enää hänestä vastuussa, tilanne on kääntynyt ihan katastrofiksi.
Ex siis haluaa tavata lapsia ja jos naista ei olisi, meilläkin tapaamiset olisi just tommosia eli lapset heitteillä. Luojan lykky siis, että se nainen siellä on. Kuinka kauan, se jää kysymysmerkiksi. Minulle vihjaillaan koko ajan, että yritän estää tapaamisia.

Totuus kuitenkin on se, että olen pääasiassa suostunut kaikkiin hänen ehdotuksiinsa. Lapset reagoivat lähinnä siihen, että ne järjestetään missä tahansa milloin tahansa. Mitään ennakoitavuutta ei ole ja koska arkitapaamisiakin on kaksi iltaa viikossa, meidän perheen omat rutiinit eivät pysy kasassa. Tämä on vain mun näkökulma, tottakai lapset ovat iloisia kun näkevät isäänsä tiheästi.

Lapset pitävät uudesta naisesta jokainen omalla tavallaan. Eihän heille ole edes annettu vaihtoehtoa. Mutta onhan se selvä, että tämä on myös lapsille ihan älyttömän ristiriitainen tilanne ja reppanat eivät vieläkään oikein saa puhuttua asiasta. Kaipaan paljon apua ihan siihenkin, miten käsitellä asiaa heidän kanssa. Uusi nainen pysyy piilossa, mutta lapset ovat kertoneet mm. kuinka isä pussailee sen kanssa. Lasten edessä. Isä joka ei ole vuosiin omaehtoisesti näyttänyt minulle mitään tunteita.

En kyllä usko, että mieheni on työuupunut. Hän on kyllä vastuullisessa asemassa, mutta on sen sorttinen ihminen, ettei ota työstä stressiä, että se on vain tehtävä. Sen sijaan minusta on alkanut tuntua, että mies on ruvennut potemaan syyllisyyttä. Pitkäänhän se kestikin kun kielsi tehneensä mitään väärää (ja kieltää edelleen). Oli senverran asiattoman viestin lakimiehelle nyt laittanut, että ei ihan tervejärkisen touhuja.

Olen ollut kyllä ihan todella ahdistunut ajoittain. Pahimmillaan mielessä käy jopa itsetuhoisia ajatuksia, onneksi vain harvoin. Silloin otan kyllä rauhoittavaa, että saan oman mieleni rauhoittumaan. Samaan aikaan pitää huolehtia lapsista ja yrittää pelastaa se, mitä isä rikkoo. Samaan aikaan viedä eroa eteenpäin, pitää omia puoliaan ja yrittää pyörittää arkea. Rankan avioliiton jälkeen rankka ero on vähän liikaa.4

Onneksi on näitä parempiakin hetkiä. Otin kuntosalikortin itselleni ja aion ruveta käymään salilla säännöllisesti.

 
Edellinen sivu; | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 |
Edellinen otsikko  |  Seuraava otsikko

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Parisuhde, koti ja perhe > 14 vuoden jälkeen

Apua arkielämän kriisitilanteissa - www.tukinet.net
 
Tukinet-palvelusta vastaa Suomen Mielenterveysseura.
Palvelukuvaus | Copyright
Netland-tuotantoa