Suoraan sisältöön
Tänään on tiistai 21.2.2017 klo . Onnea Keijo | Lähetä kortti
 
www.tukinet.net - kriisikeskus netissä
Login
Käyttäjätunnus
Salasana
 
Solmussa-chat
Solmussa
Seuraava päivystysaika:
ti 21.2.2017 klo 08.00
Liveryhmät
Tulossa:
ti 21.2.2017 klo 18.00
Teema: Käykö mieli ylikierroksilla - hallitse stressi.
SPR Nuorten Live
SPR Nuorten live
Tulossa:
ke 22.2.2017 klo 18.00
Teema: Elämänkatsomuksellinen ja hengellinen keskustelu.
Sinuiksi-chat sateenkaari-ihmisille
Sinuiksi-chat sateenkaari-ihmisille
Linko
Haku
 
Tuki mukanasi - m.tukinet.net
STM tukee Veikkauksen tuotoilla

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Parisuhde, koti ja perhe > Olen ns. toinen nainen

Olen ns. toinen nainen

Seuraat keskustelua luku-tilassa. Osallistuaksesi keskusteluun rekisteröidy palveluun ja hae kirjoitusoikeutta.
Parisuhde, koti ja perhe > Olen ns. toinen nainen, viestejä 144 kpl, sivu 29 / 29
Serpentiini 02.02.2017 klo 17.56
Lainaus:
ASM kirjoitti 1.2.2017 10:34

Lainaus:
Serpentiini kirjoitti 31.1.2017 16:57

Minulle minä itse olen kuitenkin tärkeämpi kuin parisuhde. Täällä parisuhdekeskustelussa tuntuu monella olevan päinvastoin.

Minä itse ja parisuhde eivät ole toisen poissulkevia asioita. Voi olla oma elämä (johon ei kuulu pettäminen), ystävät, harrastukset ja samalla voi olla toimiva parisuhde. Nämä kaksi sulassa sovussa jos luottamusta on. Tämä taas vaatii kaksi aikuista hyvän itsetunnon omaavaa ihmistä. Valitettavasti meidän ikäluokassa (45->) näitä ei kovin paljon ole.


Olen ASM:n kanssa samaa mieltä. Sekä tuosta, etteivät minä itse ja TOIMIVA parisuhde ole toisensa poissulkevia asioita. Siitäkin olen samaa mieltä, ettei riittävän hyvän itsetunnon omaavia ihmisiä ole joka oksalla.

Tarkennan siis sanomaani: Minulle minä itse olen kuitenkin tärkeämpi kuin parisuhde sinänsä. Heikko ja/tai toimimaton parisuhde ei siis kelpaa.

KasKas 08.02.2017 klo 17.13
Lainaus:
Serpentiini kirjoitti 2.2.2017 17:56

Lainaus:
ASM kirjoitti 1.2.2017 10:34

Lainaus:
Serpentiini kirjoitti 31.1.2017 16:57

Minulle minä itse olen kuitenkin tärkeämpi kuin parisuhde. Täällä parisuhdekeskustelussa tuntuu monella olevan päinvastoin.

Minä itse ja parisuhde eivät ole toisen poissulkevia asioita. Voi olla oma elämä (johon ei kuulu pettäminen), ystävät, harrastukset ja samalla voi olla toimiva parisuhde. Nämä kaksi sulassa sovussa jos luottamusta on. Tämä taas vaatii kaksi aikuista hyvän itsetunnon omaavaa ihmistä. Valitettavasti meidän ikäluokassa (45->) näitä ei kovin paljon ole.


Olen ASM:n kanssa samaa mieltä. Sekä tuosta, etteivät minä itse ja TOIMIVA parisuhde ole toisensa poissulkevia asioita. Siitäkin olen samaa mieltä, ettei riittävän hyvän itsetunnon omaavia ihmisiä ole joka oksalla.

Tarkennan siis sanomaani: Minulle minä itse olen kuitenkin tärkeämpi kuin parisuhde sinänsä. Heikko ja/tai toimimaton parisuhde ei siis kelpaa.

Juuri näin se menee, itsen pitäisi tulla aina ensi - ja kun se on kunnossa, niin muutkin saavat siitä nauttia. Harmittavasti edes itsensä kanssa vaan ei ole aina niin helppoa - etenkään silloin kun on tullut petetyksi (tai pettynyt itseensä, toimiinsa).

Kiitos kaikille tänne kirjoittaneille, on ollut mielestäni erittäin valaiseva keskusteluketju - vaikka osa jutuista olisikin kuulunut toiseen ketjuun. Mutta niin siinä tuppaa käymään, että keskustelu laajenee aihetta sivuaviin aiheisiin.

Erityiskiitos ketjun avaajalle ja muille samassa tilanteessa oleville, jotka ovat tänne kirjoittaneet. Lisäksi kiitos nimimerkille SisältäSekaisin, jonka kirjoitukset ovat myös olleet valaisevia. Ja aivan lopuksi haluan kiittää nimimerkkejä lämminverinen+ ja Bereni, joista eritysesti jälkimmäisen kanssa olen melko samassa tilanteessa: miten päästä eroon katkeruudesta, palauttaa omanarvontunne ja antaa anteeksi jne. Näistä ehkä enemmän myöhemmin, vaikka ketjussa " Pidempi aika uskottomuudesta. Miten olette selvinneet asiasta?".

Serpentiini 16.02.2017 klo 19.31
Lainaus:
KasKas kirjoitti 8.2.2017 17:13
Juuri näin se menee, itsen pitäisi tulla aina ensi - ja kun se on kunnossa, niin muutkin saavat siitä nauttia. Harmittavasti edes itsensä kanssa vaan ei ole aina niin helppoa - etenkään silloin kun on tullut petetyksi (tai pettynyt itseensä, toimiinsa).

Olen samaa mieltä KasKas! Itsensä ja oman elämäntilanteensa kanssa tasapainoinen ihminen säteilee ympärilleen hyvää fiilistä, josta muutkin saavat nauttia. Eikä tietenkään itsensäkään kanssa ole niin helppoa! Elämä on melkoista kamppailua päivästä toiseen, mutta onneksi onnistumisiakin tulee tasaisesti, jos vain jaksaa olla aktiivinen sekä toiminnan että miettimisen alueilla.

Lainaus:
KasKas kirjoitti 8.2.2017 17:13
...jälkimmäisen kanssa olen melko samassa tilanteessa: miten päästä eroon katkeruudesta, palauttaa omanarvontunne ja antaa anteeksi jne. Näistä ehkä enemmän myöhemmin, vaikka ketjussa " Pidempi aika uskottomuudesta. Miten olette selvinneet asiasta?".

Tuosta petetyksi tulemisesta muutamia ajatuksia. Tässä ketjussa joku aikaisemmin epäili, että minä olen tullut petetyksi. Vastasin jo silloin, etten tietääkseni ole tullut petetyksi. Muistelin kuitenkin hiljattain erästä pari vuotta kestänyttä seurustelusuhdettani. Siinä tapahtui sellaista, että miehellä oli tapana jollain tavalla ihastua muihin naisiin. Hän jäi kiinni näistä ajatuksistaan, sillä hänellä oli taipumus kirjoittaa ajatuksiaan ylös vihkoihin ja irrallisille papereille, joista jälkimmäiset osuivat välillä vahingossa silmiini. Hänessä oli jonkinlaista runoilijan vikaa siis. Huvittavaa oli, että hän suuttui kun olin lukenut hänen papereitaan, vaikka hän itse jätti niitä pitkin poikin minunkin asuntooni. Eräs ihastuksen kohteista oli minunkin tuntema työelämästä tuttu nainen. Nainen on luonteeltaan hieman flirtti, mutta hän oli kuitenkin tuolloin ja on edelleen parisuhteessa. Tämä seurustelukumppanini aivan selvästi reagoi emotionaalisesti, kun eräässä tilaisuudessa kuulimme ulkopuoliselta henkilöltä, että ihastuksen kohdenainen on avioitunut. En tiedä, että tämä seurustelukumppanini olisi koskaan konkreettisesti pettänyt minua. Uskon myös, että ihan kaikilla on elämänsä aikana erilaisia ihastuksia, joita ei kannata niin vakavasti ottaa. Tämä kumppanini oli kuitenkin mielestäni potentiaalinen pettäjä ja joka tapauksessa suhteemme päättyi siihen, etten enää sietänyt hänen huonoa käytöstään. Hän joi ongelmaksi asti, oli kännissä psyykkisesti hyvinkin aggressiivinen, käyttäytyi ilkeästi joitakin arvottomina pitämiään ystäviään (esim. lievästi liikuntavammainen lojaali kollega) kohtaan, valehteli, kärsi jonkinlaisesta työnarkomaniasta jne. Suhtauduin kumppanini em. suhteen ulkopuolisiin ihastuksiin tavallista vakavammin, koska hän oli muutenkin epäluotettava. Tässä vaiheessa ketjun kärkkäät kommentoijat tietenkin ihmettelevät, miksi seurustelin moisen nuijan kanssa. Syy on se tavallinen: Suhteessamme oli myös paljon hyviä hetkiä, samalla aaltopituudella olemista, unohtumattomia matkoja, yhdistäviä tekijöitä jne. En kuitenkaan ole hetkeäkään katunut suhteen päättämistä. Halusin erota sovussa, koska olemme työn puolesta ehkä loppuelämämme jollain tavalla yhteydessä toisiimme tai ainakin jaamme saman ammatillisen verkoston. Olemme edelleen ns. ystäviä ja se toimii hyvin, mutta olen hänen suhteensa varautunut enkä ole yhtä avoin kuin muille ystävilleni. Mielestäni hän on valehteleva juoppo, jolla toki on paljon positiivisiakin luonteenpiirteitä. Olen kuitenkin miettinyt, että kyllä hän varmaan jätti raatelujälkiä sieluuni. Olin jopa yhteydessä kriisityöntekijään muutaman kerran suhteemme vaikeimmissa kohdissa. En kuitenkaan aio niitä raatelujälkiä koko loppuelämääni itkeä. Minusta minulla on ihan pelottavan vähän elämää jäljellä, vaikka ikää ei ole vielä edes neljääkymmentä. Minulla on nimittäin niin paljon toiveita, unelmia ja suunnitelmia, että niiden toteuttamiseen kyllä menee aikaa.

Minäkin olen siis vain ihminen. Vaikka heti on pakko lisätä, että olen elämääni aika tyytyväinen ihminen. Yritin sitä aiemmin ilmaista, kun kuvasin kirjoitushetkeäni, jolloin istuin uudessa pyjamassa siistissä kodissa sohvalla/nojatuolissa ja katselin kauniita leikkokukkia. Tähän joku kuitenkin hieman kimmastuneen oloisessa viestissä kirjoitti perhepäivällisestään ihanien perheenjäsentensä seurassa :D Tarkoitukseni ei silloin ollut provosoida, vaan yritin viestittää olevani tavallinen (pyjamassa, ei pitsihepenissä, viihtyvä) suomalaisnainen, joka siivoaa kotinsa ja maksaa veronsa. Monesti meidät toiset naiset/miehet halutaan nähdä jonkinlaisina pornotähtinä, rikollisina tai sosiaalipummeina. Kuten jokainen tietää, tyytyväisyys elämään ei tule kenenkään elämään itsestään. Pelkkä kodin pitäminen siistinä vaatii vaivannäköä, kuten myös talousasioiden toimiva pyörittäminen, ihmissuhteet, kotityöt, palkkatyöt jne. Kukaan ei välty elämässään vaikeilta tilanteilta tai hankalien päätösten tekemiseltä. Päätökset voi kyllä jättää tekemättä, mutta silloin kannattaisi myöntää itselleen, että sekin on päätös.

Olen viime aikoina osallistunut lyhyesti muutamiin ketjuihin, joiden kirjoittajien jumittamista onnettomissa tilanteissaan en tajua. Suomalaismiesten elinajan odote on 78 vuotta. Suomalaisnaisilla se on 84 vuotta. Laskekaapa huviksenne omasta elämästänne, kuinka paljon on mennyt aikaa kituuttamiseen ja kuinka monen vuoden voitte rehellisesti sanoa olleen onnellista aikaa. Entä kuinka paljon teillä on elämää jäljellä? Miten sen olette ajatelleet käyttää?

Olen mielestäni onnellinen, mutta elämäni on kuitenkin aika arkista. Muutama ehkä pituudeltaan ja kohteeltaan luksukseen lukeutuva reissu on suunnitteilla, mutta yleensä ottaen elämäni on arkista. Iloa minulle tällä hetkellä tuottaa siivoaminen :) Olen siis yksi konmarittamiseen hurahtanut tyyppi, vaikkakaan en ota sitä liian vakavasti. Olen kuitenkin jo siivonnut vaatekaappini, asiakirjani, astiakaappini sekä ruokakaapit. Taidan konmarittaa myös erään ihmissuhteen, joka vain kuluttaa energiaani antamatta mitään. Kummallisen kevyeksi sitä tuntee olonsa, kun koti on siisti eikä kodissa ole yhtään turhia tavaroita. Uutena harrastuksena minulla on ollut uusien kahviloiden ja ruokaravintoloiden testaaminen ihan kotiseudullani. Olen myös liittynyt eräälle itsensä kehittämisen kurssille. Tämä kaikki voi kuulostaa hauskalta sinkkunaisen humputtelulta, mutta kyllä tuollainenkin tekeminen vaatii vaivaa. Tiedän ihmisiä, jotka istuvat illat pitkät tietokoneen ääressä sitkuttelemassa mitä kaikkea he tulevaisuudessa tekevät. Sieltä sohvalta pitäisi kuitenkin saada itsensä liikkeelle. Ja olen minäkin tosiaan tullut jätetyksi, saanut rukkaset, jättänyt, ollut masentunut, käynyt pitkän psykoterapian, asunut homekämpässä, elänyt älyttömän pienellä rahasummalla, saanut kielteisen vastauksen unelmieni opiskeluhakemukseen, jäänyt rannalle työntekijän valinnassa, menettänyt pienen rahasumman rahaa huijarille, sairastunut vakavasti jne. Elämä on mm. kamppailua, selviytymistä, sopeutumista ja toipumista. Mielestäni kyse on aika paljon siitä, miten resurssinsa (aika, energia, raha, osaaminen yms.) haluaa käyttää. Elämän loppumetreillä ei kukaan kiitä eikä jaa mitalia, vaikka olisi käyttänyt resurssinsa kitkutteluun, raatamiseen, murehtimiseen, pelkäämiseen jne.

Serpentiini 17.02.2017 klo 21.09
Pakko muuten vielä jakaa yksi juttu :)

Eräs päihdeterapiatyötä tekevä tuttavani sanoi, että hänen tärkein neuvonsa on: "Aloita jostain." Kuulemma sekä päihteiden käyttäjät että heidän omaisensa hokevat aina, että he eivät voi tehdä millekään mitään. Tuttavani neuvoo heitä aloittamaan jostain - ihan mistä vain - pienestä. Vaikka maustekaapin tai kenkähyllyn järjestelystä. Hankalissa elämäntilanteissa on kuulemma oleellisinta saada itsensä lamaannuksesta toimintaan.

 
Ensimmäinen sivu; Edellinen sivu; | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 |
Edellinen otsikko  |  Seuraava otsikko

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Parisuhde, koti ja perhe > Olen ns. toinen nainen

Apua arkielämän kriisitilanteissa - www.tukinet.net
 
Tukinet-palvelusta vastaa Suomen Mielenterveysseura.
Palvelukuvaus | Copyright
Netland-tuotantoa