Hei! Isäni on reilu kuusikymppinen ja asuu yksin koiransa kanssa. Meitä lapsia on kolme, asumme samalla paikkakunnalla kuin isä. Isälle on diagnosoitu Alzheimer viime vuoden keväällä. Diagnoosin mukaan sairaus on melko alkuvaiheessa, mutta arki ja siinä tukeminen ovat käyneet yhä hankalammaksi. Isoimmat hankaluudet liittyvät lääkitykseen (ei ota lääkkeitä) sekä raha-asioihin.
Auttamisen ja tuen kannalta yhtälö on melko kinkkinen: Isä on aina ollut luonteeltaan "kova" eikä halua ottaa apua vastaan vaan haluaa pärjätä itse näyttämättä "heikolta". Hän ei myönnä eikä hyväksy sitä, että on sairas ja usein kertookin käyneensä lääkärin vastaanotolla, jossa "diagnoosi on peruttu".
Tällä hetkellä isoin huoli liittyy raha-asioihin (lääkkeiden kanssa olemme toistaiseksi luovuttaneet). Isän rahankäyttö on holtitonta ja rahaa kuluu enemmän kuin eläkettä tulee. Ei useinkaan osaa sanoa, mihin rahaa on kulunut kun sitä on yhdessä mietitty. Käyttää pääosin käteistä, mikä osaltaan hankaloittaa rahankulutuksen selvittämistä. Säästöjä onneksi on, mutta ne hupenevat kovaa vauhtia ja tällä tahdilla ei mene kauaa, että ne loppuvat. Sukulaisemme on isän pyynnöstä huolehtinut isän raha-asioista, kuten laskujen maksamisesta sekä tilisiirroista säästötililtä käyttötilille, kun rahat ovat lopussa. Kuvio on ollut sukulaisemme todella raskas, sillä isä soittelee pahimmillaan liki kymmenen kertaa päivässä. Nyt sukulaisemme on ymmärrettävistä syistä vetäytymässä tästä kuviosta, ja olemme ikään kuin taitekohdassa tämän tilanteen kanssa. Kuka tahansa isän raha-asiat ottaakaan hoitaakseen (joku meistä sisaruksista tai me kaikki yhdessä), se tulee olemaan kuormittavaa. Ajatuksissa on selvittää vaihtoehtoa, että voisiko isälle hankkia ulkopuolisen rahastonhoitajan.
Haimme isälle tänä keväänä edunvalvontaa, mutta päätös oli että isä ei sellaista ainakaan nyt tarvitse. Päätös tuli meille läheisille melkoisena yllätyksenä ja se oli myös pettymys. Edunvalvonta helpottaisi tilannetta jo ihan juridisesta näkökulmasta. Huolestuttaa se, että mitä tapahtuu sitten kun isän säästöt loppuvat. Todennäköisesti isä syyttää siinä vaiheessa sitä/niitä, jotka ovat hänen raha-asioitaan hoitaneet.
Isän sairaus tuntuu henkisesti todella isolta huolimöykyltä, josta ei saa otetta. Tilanne kuormittaa monia ihmisiä niin monella tavalla, että ajoittain asia tuntuu aivan tukahduttavalta. Nyt päälimmäisenä ovat nämä raha-asiat, että miten näistä selvitään ja mikä olisi pidemmälläkin aikavälillä hyvä ratkaisu. Löytyisikö täältä jotain vinkkejä tai kokemuksia vastaavista tilanteista? Miten selvitä muistisairaan raha-asioista, kun edunvalvontaa ei (vielä) ole?
Huolestunein terveisin,
muistakko