Suoraan sisältöön
Tänään on perjantai 20.10.2017 klo . Onnea Kauno, Kasperi, Jasper, Jesper | Lähetä kortti
 
www.tukinet.net - kriisikeskus netissä
Login
Käyttäjätunnus
Salasana
 
Solmussa-chat
Solmussa
Seuraava päivystysaika:
ma 23.10.2017 klo 17.00
Liveryhmät
Tulossa:
pe 20.10.2017 klo 12.00
Teema: Huolettaako kumppanisi mielenterveys? Miten ottaa asia puheeksi?
Kolmen kimppa -chat pariskunnille.
Kolmen kimppa -chat pariskunnille.
Tulossa:
ma 23.10.2017 klo 21.00
Teema: Avoin keskustelu.
EETU-chat: Tukea miehille ero-ongelmien käsittelyyn
EETU-chat liveryhmä miehille
Linko
Haku
 
Tuki mukanasi - m.tukinet.net
Tuettu veikkauksen tuotoilla

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Aikuisen elämää > ahdistuneisuushäiriöstä kärsivät

ahdistuneisuushäiriöstä kärsivät

Seuraat keskustelua luku-tilassa. Osallistuaksesi keskusteluun rekisteröidy palveluun ja hae kirjoitusoikeutta.
Aikuisen elämää > ahdistuneisuushäiriöstä kärsivät, viestejä 19 kpl, sivu 4 / 4
Mousse 29.08.2017 klo 02.54
Olen nyt saikulla. Ei vaan enää jaksanut, vaikka kuinka pinnisteli ja itselleen uskotteli, et kyllä tämä tästä helpottaa. Keväällä säännöllisinä lääkkeinä oli Anksilon, Diapam, Sepram, Propral. Melatoniini 6mg illalla.
Sitten toukokuussa alkoi sairasloma ja alkukesästä lopetin kaikki lääkkeet kun olin niin rurhautunut ja ahdistunut. Aattelin että v***u ihan sama. Mä en jaksa.
Sepramin aloitin uudelleen viikon päästä. En halua kuolla.
Propralin parin viikon päästä, ryrmihäiriöt, säikähtelyt, nopea pulssi on pirullisia seuralaisia.
Diapam on palannut kans kuvioihin ja pakotan itseni syömään melatoniinia. En haluaisi syödä sitä, koska nukahtaminen pelottaa.
Hengitysharjoituksia teen päivittäin ja olen turvapaikassa. Kuuntelen myös netistä rentoutuksia.
Lääkkeistä suosittelen kokeilemaan Propralia ja Melatoniinia. Propral laskee hyvin elimistön hälytystilaa.
Mulla on traumataustaa ja käyn terapiassa. Anksilonia en aloittanut enää. Siitä ei ollut hyötyä.

domandra 18.09.2017 klo 22.14
Itsekkin olen alkanut miettimään sitä, josko antaisin lääkkeille mahdollisuuden. Mutta, pää tietenkin sanoo etten ole tarpeeksi sairas sellaiseen :D tällä hetkellä olen ns. töiden välissä koska en jaksanut enää olla kokoajan iloinen ja asiakaspalvelija kaikkialla, töissä sekä vapaa-ajalla. Tuntuu että en jaksa yhtään mitään, eikä minusta ole mihinkään. Huomenna on aika terveysasemalle psyk-sh:lle, mutta sinnekkin menen ihan vaan mielenkiinnosta. Koska kun soitin aikaa, luurin toisessa päässä oli oikein mukavan oloinen nainen, joka ymmärsi että olen tulossa vain ns. konsultaatioon tilanteestani, että pitäisikö hakeutua uudelleen hoidon piiriin vai pärjäisinkö omilla opeillani ( olen opiskellut itseni itseni hoitajaksi mielenterveys- ja päihdepuolen lähäriksi xD). Mutta en päässytkään tuolle naiselle, vaan henkilölle joka säikähti ihan vaan sitä että olen ollut psykoterapiassa! Pohdiskelin kaverin kanssa, että pitäisikö mun kysyä tältä naiselta että haluaako hän jonkun turvasanan jonka sanoa, jos juttuni käy hänelle liian rankoiksi :D voi sentään mä sanon...

Mutta ehkä parempi että menen sinne, ja mietin tosissaan miten saisin taas elämästä kiinni. Tai siis itsestäni. Tuntuu että liikun vaan zombina paikasta toiseen, koska jos antaisin omien mielenmuurien murtua, niin en jaksaisi enää elää. Koko ajan pelottaa että teen jonkin virheen josta muut joutuu kärsimään tai muuten vaan vaikeuttaa kaikkien muiden elämää. Että ihan vaan mun olemassa olo on muille taakka. Jokin pieni järjen ääni tuolla takana yrittää kuiskata että ei se niin ole, mutta ahdistus huutaa kovempaa. Koko ajan.

Anteeksi tätä avautumista, mutta ei ole oikein muuta paikkaa mihin sitä purkaa. Pahinta on vielä se että olen ehkä ekaa kertaa elämässäni oikeasti ihastunut toiseen ihmiseen, enkä ahdistukseltani osaa toimia oikein. Tuntuu että ihan sama mitä teen on väärin, ajattelen tätä henkilöä koko ajan ja pelkään, että kaikki mitä teen päästäkseni hänen lähelleen tuottaa hänelle vain pahaa oloa ja ärsytystä. Miksi pitää aina pelätä?

soroppi 19.09.2017 klo 17.11
Hei domandra. Mä kyllä komppaan vahvasti sitä pientä ääntä joka väittää ettei sun olemassaolosi ole muille mikään taakka. Päinvastoin, musta oli tosi kivaa lukea tekstiäsi ja kokemuksistasi. Niistä voi olla vielä apua monelle. Mukavaa, että kirjoitit tänne. :)
domandra 28.09.2017 klo 11.49
Kiitos soroppi :) välillä on vaikea itse päätellä tilanteista, toimiiko niissä oikein vai ei...

Hei onko muilla ahdistuksen kanssa elävillä sitä ongelmaa, että välillä tulee jaksoja että tunteiden tunteminen on todella vaikeaa? Tietää itse että on esimerkiksi surullinen, vihainen, iloinen tms mutta sitä tunnetta ei saa oikein päälle. Että se on vaan tuossa hönkimässä niskaan, mutta siitä ei saa oikein otetta. Selitin varmaan vähän vaikeaksi, mutta saako kukaan koppia? :D

 
Edellinen sivu; | 1 | 2 | 3 | 4 |
Edellinen otsikko  |  Seuraava otsikko

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Aikuisen elämää > ahdistuneisuushäiriöstä kärsivät

Apua arkielämän kriisitilanteissa - www.tukinet.net
 
Tukinet-palvelusta vastaa Suomen Mielenterveysseura.
Palvelukuvaus | Copyright
Netland-tuotantoa