Suoraan sisältöön
Tänään on sunnuntai 24.2.2019 klo . Onnea Matti, Matias | Lähetä kortti
 
www.tukinet.net - kriisikeskus netissä
Login
Käyttäjätunnus
Salasana
 
Solmussa-chat
Solmussa
Seuraava päivystysaika:
ma 25.2.2019 klo 15.00
Liveryhmät
Tulossa:
ma 25.2.2019 klo 17.00
Teema: Sinuiksi-chat sukupuolen moninaisuudesta.
Sinuiksi-chat sukupuoli-identiteetistä.
Sinuiksi-chat sateenkaari-ihmisille
Tulossa:
ma 25.2.2019 klo 19.00
Teema: Lapsitoive-vertaischat.
Simpukka-chat
Simpukka-chat
Linko
Haku
 
Tuki mukanasi - m.tukinet.net
Tuettu veikkauksen tuotoilla

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Aikuisen elämää > Miksi olen tälläinen?

Miksi olen tälläinen?

Seuraat keskustelua luku-tilassa. Osallistuaksesi keskusteluun rekisteröidy palveluun ja hae kirjoitusoikeutta.
Aikuisen elämää > Miksi olen tälläinen? , viestejä 35 kpl, sivu 1 / 7
Pulutus 10.08.2018 klo 21.07
Olen lueskellut foorumia monesti illan pimeinä tunteina kun olen päätynyt googlettamaan yksinäisyydestäni ja miten pääsen siitä eroon... En ole löytänyt vastausta, mutta päätin purkaa tuntojani tänne, josko se edes hieman auttaisi oloani.

Olen yksinäinen. Tunnen itseni hyödyttömäksi ihmisten silmissä, täysin turhaksi otukseksi joka on olemassa vain, jotta voisi maksaa veroja ja tehdä rahaa työnantajalleen. Minulla on muutama kaveri, jotka asuvat kuitenkin sellaisissa paikoissa jonne autottomana ja kortittomana en voi lähteä kahvittelemaan vaikka tiedän, että he ottaisivat ilomielin minut vastaan. Parhaita hetkiä elämässäni ovatkin ne kun kaverit käyvät kahvilla muutaman kuukauden välein ja saamme puhuttua asioista, vaikka en uskalla edes pahimpia asioitani purkaa noin harvakseltaan näkemilleni ihmisille... Ja se syö miestä.

Olen urheilullinen, normaalin näköinen, toimeentuleva ja fiksuksikin sanottu, rauhallinen tavallinen mies joka osaa kuunnella ja olen siitä saanut jopa tunnustusta. Urheilen nykyisin paljon tappaakseni aikaa ja treenaan usein tavoitteellisesti jotain tapahtumaa kohti. Harrastan terveellisiä elämäntapoja pari vuotta sitten tekemäni elämäntaparemontin jälkeen ja se on poistanut elämästäni aivan liikaa kavereita joiden kanssa ennen juhlistin elämääni baareissa. Nyt ei maistu sellainen elämä ja sitä 90% ihmisistä jotka tunsin, eivät ymmärrä. En osaisi edes heidän kanssaan tehdä muuta kuin ryypätä, koska en ole ikinä muuta näiden ihmisten kanssa tehnyt. Ei ole yhteisiä harrastuksia, ei olla koskaan käyty kahvittelemassa tms mitä voisi tehdä selvinpäin.

Perheeni on aina ollut hajalla. Isoveljeni on ainoa jonka kanssa voin jutella asioista, mutta hänellä on oma perheensä ja paljon tekemistä sen kanssa. Käyn silti heidän luonaan niin usein kuin jaksan ja koen, että kehtaan mennä. En jaksa uskoa, että hekään mua jaksavat joka kuukausi katsoa. Muut sisarukset ovat etäisiä ja vaihdetaan kuulumiset muutaman kerran kuukaudessa, joskus harvemmin. Kerran oli kaksikin vuotta taukoa, ettei kuulunut. Vanhempani... Noh se on asia erikseen. Toinen on töissäkäyvä alkoholisti, yksinäinen kuten minäkin. Toinen itsesäälissä koko ikänsä rypenyt ihminen. Ovat onneksi eronneet, ettei tarvitse enää katsella heidän tappeluaan kuten elämäni ensimmäiset 24v olen katsonut.

Ei minulla ole alkoholi ongelmaa ollut, vaan läheisyyden ja yhteisöllisyyden sekä hyväksytyksi tulemisen puute. En ole koskaan kokenut kuuluvani porukkaan, mutta bileporukoita löytyi sentään joka viikonloppu ettei tarvinnut yksin olla. Käyn jopa nykyisin kavereiden juhlissa, mutta otan ehkä pari bisseä ja loppuillan vesilinjalla. Minulla on hauskaa siihen asti kunnes tajuan, että olen ainoa joka lähtee sieltä yksin kotiin ja herää aamulla taas yksin yksiöstään ja lähtee lenkille, ettei tarvitse koko päivää maata sohvalla.

Nyt iltaisin monesti töistä päästyäni mietin vain, että miksi en kelpaa? Miksi olen tälläinen? Miksi en ole ikinä seurustellut? Miksi 10v vanhat teot ja sanomiset palaavat päähäni ja mietin miksi en tehnyt asioita toisin? Miksi mä en kelpaa sellaiseksi kaveriksi, että mua voisi katsella useamminkin kuin pakollisissa juhlissa ja puolen vuoden välein kahvilla? Miksi mä olen surullinen? Miksi haukun itseäni? Miksi en kelpaa edes itselleni? Miksi kelpaisin muillekaan kun en kelpaa edes itselleni? Miksi kelpaisin itselleni kun en kelpaa muille? Miksi olen niin tyhnmä, etten ole päässyt opiskelemaan vaikka olen hakenut? Miksi mä en voi onnistua elämässä? Auttakaa, mä itken todennäköisesti taas itseni uneen kun mietin miksi en vaan voi olla kuten muut ja kelvata edes itselleni.

Anteeksi tajunnanvirrasta, oli vaan pakko vuodattaa jotain jonnekin. Olen kirjoitellut asioita ylös itsellenekin, mutta heitin kaikki paperit pois. En kokenut saavani hyötyä...

yxi 12.08.2018 klo 08.49
Ole lempeä itsellesi. Kun teit elämätapamuutoksen menetit kavereita mutta eivät ne oikeasti olleetkaan ystäviä.
Oletko käynyt keskustelmassa jossakin ryhmässä? Helsinki missiolla on erilaisia ryhmiä ainakin täällä Hesassa. En tiedä missä asut. Niissä ainakin voi purkaa sydäntään paremmin kuin näillä palstoilla. Oletan sinun olevan vielä nuorehko. Käytkö tanssimassa tms. Liikunnallisia harrastuksia sinulla jo olikin. Voit myös "kokeilla " onneasi erilasilla seuranhakupalstoilla. Sielläkin on ihan oikeasti yksinäisiä ihmisiä. Miksi ajattelet että sinussa on vikaa? Olet ehkä herkkä ja se ei ole vika. Se on lahja mutta myös rasite. Olisitko kuitenkin hieman masentunut ja alavireinen? Keskusteluapu on parasta koska voi purkaa sydäntään ja se helpottaa. Nykyään kyllä hyvin auliisti tarjotaan lääkitystä. En tiedä onko niistä apua yksinäisyyteen. Tuskinpa. Toivon sinulle hyvää ja piristystä elämääsi!
Pulutus 08.10.2018 klo 22.22
Olen muuttanut pois vanhoista kuvioista. Uusi paikkakunta, uusi työ. Sama yksinäisyys, vaikka tekemistä ja harrastuksia on enemmän. Yhtään ystävää tai uutta kaveria ei. Harrastuksista olen myös ainoa joka menee treenien jälkeen yksinäiseen kotiin, muilla on perheet... Se ahdistaa mua aivan liikaa vaikka harrastus onkin tuntunut kivemmalta porukassa. Eivät he kuitenkaan tajua millaista on olla yksin, jokainen muu harrastuksissa ovat just sellaisia hahmoja, jotka ovat seurustelleet teinistä asti saman naisen/miehen kanssa. Ja mitä minä olen? Yksin. Vailla kosketusta, vailla seuraa, vailla puhekumppania. Seksiäkään en osaa kaivata 10v jälkeen, mutta halaus olisi ihana lisä elämääni. Keikoilla, leffoissa käyntikin oli alkuun kivaa uudella paikkakunnalla. Sitten se iski. Olin Finnkinon aulassa ainoa joka oli YKSIN. Vailla seuraa. Meinasin lähteä jo kotiin, mutta sain pidäteltyä itkun leffan jälkeiseen kotiin pääsyyn.. Olen harkinnut meneväni hakemaan ammattiapua, mutta eivät hekään mulle kavereiksi rupea ja lääkkeitä en halua. Ilman lääkkeitä tosin ei kuulemma pääse oikeaan hoitoon. Eli onko mun vaan pakko jaksaa loppuelämä näin vai mitä hittoa mä teen? Ei täällä ole kuin narkkareille ja vanhuksille jutteluryhmiä mitä olen seurannut ja googletellut. Ja olen just ylittänyt iän kaikkiin nuorisoavun ulottumattomiin. Ei tää voi jatkua näin... En halua enää jatkaa, olen kohta valmis putoamaan pois yhteiskunnasta, lopettamaan laskujen maksun ja vaan vaikka treenaamaan. Eipä tarvitsisi enää käydä töissä jota vihaa ja rahahuolet katkeasivat nopeasti, pitäähän valtio huolen sen verran että kämpän saa jostain..
star-crossed 09.10.2018 klo 16.05
Olet hiljattain muuttanut. Jo ryhmäytyneeseen työ- tai harrastusporukkaan ei aina ole helppoa vain sujahtaa, joten ehkä niistä ajan kanssa löytyy kavereita. Onko niistä löytynyt ihmisiä, joiden kanssa tunnet olevasi samalla aallon pituudella ja joiden kanssa juttu luistaa? Olisiko mahdollista, että ehdottaisit jotain työn tai harrastuksen ulkopuolista tapaamista? Vaikka jotain ihan pientä, tarjoa kahvit tai kysy lenkkiseuraa. Tai jopa vähän jotain suurempaa, kuten järjestä myöhästyneet tuparit.

Entäs nettikaverit? Eivät toki korvaa kasvoikkain kohtaamista, mutta ovat varmasti tyhjää parempi. Harrastuksille löytyy erilaisia fb-ryhmiä ja keskustelupalstoja, oletko kokeillut hyödyntä niitä? Toimisiko vanhan ajan kirjekaveri?

Voi Pulutus, toivon niin että osaisin antaa sinulle vinkkejä tai lohdutusta, mutta itsekin samansuuntaisessa tilanteessa, tosin yksinäisyyteen jo turtuneena ja tottuneena, joudun tunnustamaan hyödyttömyyteni, sekä sinulle tässä tapauksessa että myös noin yleensäkin.

Pulutus 20.10.2018 klo 20.41
[lainaus]
star-crossed kirjoitti 9.10.2018 16:5

Olet hiljattain muuttanut. Jo ryhmäytyneeseen työ- tai harrastusporukkaan ei aina ole helppoa vain sujahtaa, joten ehkä niistä ajan kanssa löytyy kavereita. Onko niistä löytynyt ihmisiä, joiden kanssa tunnet olevasi samalla aallon pituudella ja joiden kanssa juttu luistaa? Olisiko mahdollista, että ehdottaisit jotain työn tai harrastuksen ulkopuolista tapaamista? Vaikka jotain ihan pientä, tarjoa kahvit tai kysy lenkkiseuraa. Tai jopa vähän jotain suurempaa, kuten järjestä myöhästyneet tuparit.

Entäs nettikaverit?
/lainaus]
Hei! Olen pohtinut näitä asioita jo vuosia.. Nettikavereita oli ennen kun jaksoin vielä pelailla ja istua koneella, nykyisin yhdistän koneella istumisen vanhaan elämääni liian pahasti ja jumahdan tuntikausiksi pelaamaan. Sieltäkin porukoista kasvoin ulos kun nämä pelurit ovat enempi vähempi erilaisia kuin minä elämäntavoiltaan.

Uusi harrastusporukka on huomattavasti vanhempaa kuin minä ja ei oikein ole puhuttavaa edes treeneissä ekojen kertojen jälkeen kun ei ole mielenkiintoista työtä tai lapsia jotka ovat ihmisten lempiaiheita. Ei sitä omakotitaloa jota rempata ja siitä puhumista kuten useimmilla.
Olen siis porukan nuorin liki 10v erolla seuraaviin. Rahatilanne on sellainen, ettei ole oikein uusiakaan lajeja varaa alkaa harrastamaan ja toisaalta ei oikein muut lajit omani rinnalla kiinnosta/en pysty harrastamaan pilaamatta oman lajini treeniä.
Jotain hyvää sentään on käynyt, sain koulupaikan. Tosin tuossakin porukassa olen selvästi nuorin, ainoa joka ei polta tupakkaa ja käy dokaamassa. Tuskin on samanhenkistä koulutoveriakaan siis luvassa.

Kirjoitan aktiivisesti ryhmiin, neuvon, tsemppaan ja kannustan toisia. Olen saanut paljon apua niistä, mutta en ainuttakaan chat-kaveria tai sellaista joka olisi ryhtynyt sanoista tekoihin tarjouduttuaan joskus esim. lenkkiseuraksi.

 
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | Seuraava sivu;
Edellinen otsikko  |  Seuraava otsikko

www.tukinet.net > Ryhmät > Avoimet ryhmät > Aikuisen elämää > Miksi olen tälläinen?

Tule mukaan Poroelämään!
 
Tukinet-palvelusta vastaa Suomen Mielenterveysseura.
Palvelukuvaus | Copyright
Netland-tuotantoa